Vaikuttamistyön avustaja tai asiantuntija (sijaisuus) | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vaikuttamistyön avustaja tai asiantuntija (sijaisuus)

Ilmoittaja

Suomen Lähetysseura

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Toimintaamme saamme tukea seurakunnilta, kristillisiltä järjestöiltä ja yksittäisiltä lahjoittajilta sekä valtion kehitysyhteistyöavustuksista. Voit tutustua tarkemmin toimintaamme osoitteessa suomenlahetysseura.fi.

Haemme vaikuttamistyön avustajaa tai asiantuntijaa linjaus- ja vaikuttamistyön yksikköön määräaikaiseen työsuhteeseen 7.1.2020–7.4.2020.

Hakijalta edellytetään tehtävään soveltuvaa koulutusta tai loppuvaiheessa olevia opintoja sekä hyvää englanninkielen suullista ja kirjallista taitoa. Hakijalla tulee olla myös aikaisempaa kokemusta yhdestä tai useammasta seuraavasta teemasta: kehitysyhteistyön seuranta ja arviointi, vammaisten henkilöiden oikeudet, kehityspolitiikka ja kestävä kehitys, ihmisoikeusperustaisuus ja ihmisoikeustyö, verkostoyhteistyön kehittäminen. Myös kokeneemman asiantuntijan kannattaa kuitenkin hakea tehtävää, sillä vastuutasoa on mahdollista kasvattaa vastaamaan monipuolisempaakin osaamista.

Tarkka toimenkuva räätälöidään valittavan henkilön aikaisemman kokemuksen ja osaamisen perusteella seuraavista mahdollisista työtehtävistä:

  • Vammaisten henkilöiden oikeuksiin liittyvän vaikuttamistyön ja organisaation vammaisinkluusion vahvistamisen (neuvonta, koulutukset, verkostoyhteistyö) avustavat tehtävät
  • Vaikuttamistyön seurannan ja arvioinnin tehtävät (vuosiraportointi, Lähetysseuran vaikuttamistyön ohjelman ja linjausten evaluointien valmistelu ja ulkopuolisen arvioitsijan tukena toimiminen)
  • Kehityspoliittisen vaikuttamistyön avustavat tehtävät (kehityspolitiikan seuranta, kannanottojen ja tausta-analyysien valmistelu, EU-vaikuttamistyön kehittäminen, organisaation kehityspoliittisen ohjausryhmän sihteeristönä toimiminen)
  • Uskonnonvapautta ihmisoikeutena käsittelevän vaikuttamistyön avustavat tehtävät (verkostoyhteistyö, koulutusmateriaalien valmistelu)
  • Organisaation verkostoanalyysin koostaminen.

Määräaikaisuuden syy on äitiysloman sijaisuus. Tekemistä riittää kokoaikaiselle, mutta huomioimme myös osa-aikaiset hakijat. Hakemuksia käydään läpi jo hakuajalla, joten haethan pian.

Tule tekemään merkityksellistä työtä asiantuntijaorganisaatioomme, jolle on tärkeää ammattitaitoinen, hyvinvoiva ja monimuotoinen henkilöstö. Olemme tunnettu ja luotettu kumppani järjestökentällä. Tarjoamme innoittavan ja yhteisöllisen työn tekemisen ympäristön uudessa, modernissa ja viihtyisässä toimitilassamme Länsi-Pasilassa erinomaisten liikenneyhteyksien varrella.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi 2.12.2019 mennessä alla oheisen linkin kautta: https://esra.suomenlahetysseura.fi/rekry_home/homepage.aspx

Lisätietoja tehtävästä antaa linjaus- ja vaikuttamistyön päällikkö Tarmo Heikkilä puhelimitse 21.11. klo 14–16 ja 28.11. klo 14–16 numerosta 040 6649 681. Tavoitat hänet myös meilitse tarmo.heikkila@suomenlahetysseura.fi.