Työpaikat

Toiminnanjohtaja, Kaakkois-Suomen piiri

Ilmoittaja
Paikkakunta
Kouvola
Työsuhdetyyppi
Kokoaikainen
Viimeinen hakupäivä

Nykyisen toiminnanjohtajamme siirtyessä eläkkeelle haemme Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiriin toiminnanjohtajaa.

Kaakkois-Suomen piirin toiminta-alue muodostuu Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnista. Piiritoimisto sijaitsee Kouvolassa.

Piirin 44 paikallisosastossa toimii noin 2300 vapaaehtoista. Piiri ylläpitää kahta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta.

Toiminnanjohtajan tehtävä on johtaa ja kehittää piirin toimintaa ja Punaisen Ristin auttamisvalmiutta Kaakkois-Suomen piirin alueella.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa kokemusta talous- ja henkilöstöjohtamisesta, kykyä verkostoitua sekä esiintymistaitoa. Järjestötyön tuntemus kuten myös englanninkielen taito katsotaan eduksi. Tehtävä edellyttää valmiutta matkustaa.

Tiedusteluihin vastaa toiminnanjohtaja Arja Vainio 11.–15.3.2019 klo 8–16 puh. 0400 791 400 tai arja.vainio@punainenristi.fi.

Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään 24.3.2019 mennessä. Hakemukseen tulee liittää CV.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.