Tarkastaja, Nepal ja Myanmar | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tarkastaja, Nepal ja Myanmar

Ilmoittaja

Ulkoministeriö

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Organisaation esittely

Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi. Ulkoministeriö ja sen alainen edustustoverkko ulkomailla palvelevat suomalaisia, suomalaista talouselämää ja yhteiskuntaa, valtion johtoa sekä eduskuntaa.

Suomen edustustot palveluineen ovat koko suomalaisen yhteiskunnan ja kaikkien suomalaisten käytettävissä. Eri maissa sijaitsevien suurlähetystöjen, konsulaattien ja muiden toimipisteiden lisäksi Suomella on edustustoja kansainvälisissä järjestöissä, esimerkiksi YK:ssa. Työn kirjo ulottuu valtioiden välisten suhteiden hoidosta yksittäisten kansalaisten avustamiseen.

Tehtävän kuvaus

Ulkoministeriö hakee Eteläisen Aasian yksikköön (ASA-40) tarkastajaa vakinaiseen virkaan 15.5.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tarkastajan päätehtävät ovat:

  • Suomen Myanmarin ja Nepalin kehityspolitiikan ja -yhteistyön suunnittelu, seuranta ja hallinnointi yhdessä maavastuuvirkamiesten ja Suomen Yangonin ja Katmandun edustuston kanssa;
  • Nepaliin ja Myanmariin kohdistuvan kehitysyhteistyömäärärahan suunnitteluun ja seurantaan osallistuminen, ml vastuuhankkeiden varainmyöntöprosessit.
  • Suomen Myanmaria ja Nepalia koskevien linjausten ja kantojen valmisteluun sekä muistioiden ja puheiden laadintaan osallistuminen erityisesti kehityspoliittisissa kysymyksissä. Vierailuvalmisteluihin osallistuminen.
  • Nepalin, Bangladeshin ja Bhutanin sekä tarvittaessa Myanmar-maavastuuvirkamiehen sijaisena toimiminen.
  • Osaston muita KYT-tehtäviä, ml. Latinalaisen Amerikan ja Karibian yksikössä

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset

Tehtävään valittavalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Kielitaidon osalta edellytetään suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen vähintään tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää englannin kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa. Virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen. Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi

Hakijalta odotamme

Perehtyneisyyttä yleisiin kehityskysymyksiin, Suomen kehityspolitiikkaan ja kehitysyhteistyöhön sekä kehitysyhteistyöhankintoihin. Työkokemusta kehityspolitiikan toimeenpanosta ja kehitysyhteistyöohjelmien suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta, mukaan lukien työkokemus maatason kehitysyhteistyöstä.

Erinomaisia tiimityöskentelytaitoja ja yhteistyökykyä erilaisten toimijoiden kanssa, joustavuutta ja paineensietokykyä sekä kulttuurisensitiivisyyttä toimia eri kulttuureista tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi tehtävän hoitamisessa tarvitaan hyviä neuvottelu-, viestintä-, ja verkostoitumistaitoja.

Suomen ulkoministeriön toimintatapojen tuntemus ja kokemus vastaavasta tehtävästä katsotaan eduksi.

Työssä tarvittava kielitaito

Espanjan kielen taito katsotaan eduksi.

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Vakinainen

Työaika: Virastotyöaika

Tehtävä alkaa: 15.5.2020 tai sopimuksen mukaan.

Virka on viraston yhteinen.

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään: 6.5.2020 16:15

ID:   24-249-2020

Sähköiset hakemukset:

Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.

Ulkoministeriö / Henkilöstöyksikkö
PL 176
00023 Valtioneuvosto

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Palkkaus määräytyy ministeriön palkkausjärjestelmän vaativuustason 10A (3404,03 e/kk) mukaisesti, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa lisää.

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä:   1

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Titta Maja
Yksikönpäällikkö
+358 50 358 7247
titta.maja@formin.fi

Toimipiste

Ulkoministeriö
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

Linkki ilmoitukseen