Taloushallinnon asiantuntija Mekongille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Taloushallinnon asiantuntija Mekongille

Ilmoittaja

Suomen Lähetysseura

Paikkakunta

Bangkok

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Toimintaamme saamme tukea seurakunnilta, kristillisiltä järjestöiltä ja yksittäisiltä lahjoittajilta sekä valtion kehitysyhteistyöavustuksista. www.suomenlahetysseura.fi

Suomen Lähetysseura hakee taloushallinnon asiantuntijaa Makongille.

Asemapaikka: Bangkok.

Suomen Lähetysseura toimii Mekongin alueella yhteistyössä Thaimaan, Myanmarin ja Kambodzhan Luterilaisten kirkkojen kanssa ja toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa Kambodzhassa ja Laosissa. Mekongin kirkot ovat pieniä, mutta niillä on paljon potentiaalia kehittää toimintaansa ja parantaa taloudellista asemaansa. Saavuttaakseen vakaan aseman ja omavaraisuuden ne tarvitsevat tuekseen vahvaa taloushallinnon osaamista.

Etsimme nyt taloushallinnon asiantuntijaa, joka pystyy toimimaan talousneuvonantajana kumppaneille sekä Lähetysseuran Mekongin toimistolle. Tehtävänä on kehittää taloushallintoa kaikissa Lähetysseuran tukemissa hankkeissa, sekä kouluttaa kumppaneita taloushallinnon lisäksi arvioimaan taloudellista kokonaistilannetta, omaisuutta, riskejä ja mahdollisuuksia. Asiantuntijalla tulee olemaan yleinen valvontavastuu taloussuunnittelusta ja seurannasta. Hän myös kehittää raportointia yhdessä Lähetysseuran ja kumppaneiden henkilökunnan kanssa.

Taloushallinnon asiantuntija:

  • Toimii läheisessä työyhteydessä Lähetysseuran aluepäällikön ja kirkollisen työn koordinaattorin sekä kumppaneiden johdon ja talousvastaavien kanssa. Myös kumppanikirkkojen kirkkohallitukset ovat merkittäviä yhteistyökumppaneita.
  • Tukee Lähetysseuran Mekongin toimiston talousstrategiaa ja taloushallinnon ohjeistusta varmistaen, että niitä noudatetaan kaikilla tasoilla hanketoiminnassa.
  • Valvoo hankkeiden rahaliikennettä, seuraa kumppaneiden kirjanpitoa ja suorittaa hankkeille sisäisiä tilintarkastuksia.
  • Arvioi kumppaneiden rahoituspolitiikkaa, varmistaa rahoitusjärjestelmien yhteensopivuuden ja sen, että ne tukevat sekä nykyistä toimintaa että tulevaa kasvua.
  • Kehittää taloushallintoa kaikissa Mekongin alueen toiminnoissa.
  • Varmistaa budjetointiprosessien toteutumisen ja seurannan, sekä raportoinnin oikea-aikaisuuden ja läpinäkyvyyden.
  • Varmistaa, että lainsäädännön asettamat vaatimukset täyttyvät kaikilta osin.
  • Vahvistaa kumppanikirkkojen taloushallinnon uskottavuutta ja ylläpitää vahvoja suhteita kirkon toimielimien sekä kumppanikirkkojen ulkopuolisten kumppaneiden kanssa.
  • Tunnistaa uusia tulonhankintamahdollisuuksia Lähetysseuran kumppaneille Mekongilla.

Edellytämme:

  • kokemusta taloushallinnosta, varainhankinnasta ja tilintarkastuksesta
  • kokemusta työskentelystä monikulttuurisessa ympäristössä
  • kykyä kehittää ja kouluttaa taloushallintoa eri tasoilla
  • kykyä motivoida muita työntekijöitä ja sidosryhmiä
  • tarkkaa työotetta, joustavuutta ja kykyä tiimityöskentelyyn
  • valmiuksia kehittämistehtäviin ja hallinnollista osaamista
  • taloushallinnon tietojärjestelmien hallintaa
  • soveltuvaa taloushallinnon koulutusta ja vähintään neljän vuoden kokemusta taloushallinnon tehtävistä
  • kirkon kansainvälisen työn erityiskoulutusta tai sitoutumista sen suorittamiseen
  • hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista hallintaa

Työ vaatii säännöllistä matkustamista Mekongin alueella. Valitulle henkilölle järjestetään muutaman kuukauden thai-kielen opiskelu ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Lähin esimies on Suomen Lähetysseuran Mekongin ja Oseanian aluepäällikkö.

Tehtävä tulee vastaanottaa sopimuksen mukaan vuoden 2020 alkupuolella, tai viimeistään 1.3.2020. Ensimmäinen työkausi on määräaikainen, kielikoulu + 24 kk:tta.

Lähetysseura avustaa asunnon hankkimisessa Bangkokissa. Lasten koulunkäyntimahdollisuudet ovat hyvät, Bangkokista löytyy englanninkielisiä kouluja.

Kiinnostuitko? Hae paikkaa 18.9.2019 mennessä täyttämällä sähköinen hakemus osoitteessa: https://esra.suomenlahetysseura.fi/rekry_home/homepage.aspx

Aikaisemmin saapuneet hakemukset huomioidaan myös tällä hakukierroksella.

Tehtävään haastateltavat valitaan hakemusten perusteella. Haastattelut järjestetään 25.–26.9.

Tehtävä on seurakuntarahoitteinen.