Sosiaaliohjaaja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sosiaaliohjaaja

Ilmoittaja

Pro-tukipiste ry

Paikkakunta

Tampere

Työsuhdetyyppi

Viimeinen hakupäivä

Hei sinä sote-alan ammattilainen – kiinnostaako työ Pro-tukipisteellä? Tampereen yksikössä on paikka auki. Tällä hetkellä meitä on kaksi ja kaipaamme joukkoomme kolmatta reipasotteista, toimeen tarttuvaa, heittäytyvää ja joustavaa tyyppiä, jolle kynnyksetön työ ja vaihtuvat tilanteet ovat tuttuja. Koska jalkaudumme eri toimintaympäristöihin, pääset kanssamme Tampereen turuille ja toreille, joskus vähän kauemmaksikin. Välillä teemme siistiä sisätyötä, mikä ei aina sijoitu virka-aikaan.

Kohderyhmämme on kansainvälinen, mutta Tampereella asiakastyössä kohtaamme kuitenkin eniten paikallista väestöä. Tapaamme monenlaisia ihmisiä, joiden kanssa myös yhdessä kehitämme toimintaamme.

Edellytämme amk-tasoista sosiaali- tai terveydenhuollon koulutusta tai muuta soveltuvaa koulutusta. Tehtävässä vaaditaan soveltuvuutta matalan kynnyksen asiakastyöhön sekä etsivään työhön. Edellytämme myös hyviä vuorovaikutustaitoja ja paikallisten palveluverkostojen tuntemista. Asiakkaiden itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on tukityön periaate, ja edellytämme työntekijöiltä ihmisarvoa kunnioittavaa, kokonaisvaltaista, itsenäistä ja kehittävää työotetta. Arvostamme kielitaitoa sekä atk-taitoja.

Pro-tukipiste on asiantuntijajärjestö, joka edistää seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten sekä ihmiskaupan uhrien osallisuutta ja oikeuksia. Tarjoamme matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalveluja seksityössä mukana oleville ja ihmiskaupparikoksen kohteeksi joutuneille ihmisille Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Lisätietoja Pro-tukipiste ry:stä löytyy verkkosivuiltamme.

WWW-osoite http://www.pro-tukipiste.fi

Lisätiedot tehtävästä Minna Huovinen, Puh: 0407090500, minna.huovinen(at)pro-tukipiste.fi

Palkkaus Sosiaalialan järjestöjen TES

Työkokemus yli 5 vuotta

Työ alkaa 01.02.2019, sopimuksen mukaan heti rekrytoinnin jälkeen

Työaika kokoaikatyö, 7,5 tuntia

Työn kesto vakituinen työsuhde, 6 kk:n koeaika

Haku päättyy 17.12.2018 klo 10:00

Jätä hakemus Täytä sähköinen hakemus. Kutsumme valituista hakijoista 5–8 henkilöä ryhmähaastatteluun, joka järjestetään tammikuussa 2019 Tampereella.

Hakulomakkeen WWW-osoite https://link.webropolsurveys.com/S/45B7EFBBEB115717

Ilmoitamme sinulle viimeistään 21.12.2018 oletko tullut valituksi järjestettävään ryhmähaastatteluun vai et. Haastattelu järjestetään Tampereella tammikuussa 2019.

https://pro-tukipiste.fi/tule-meille-toihin/