Työpaikat

Lahjoittajasuhteiden ja -toimintojen päällikkö

Paikkakunta
Helsinki
Työsuhdetyyppi
Kokoaikainen
Viimeinen hakupäivä

Haemme kokenutta osaajaa vastaamaan Planin lahjoittajasuhteista ja -toiminnoista. Nämä toiminnot ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta työmme tyttöjen oikeuksien edistämiseksi jatkuu tulevaisuudessakin.

Osana varainhankinnan tiimiä sinulla on operatiivinen kehitys- ja vetovastuu lahjoittajaoperaatioista, sisältäen erityisesti asiakaspalvelun ja televarainhankinnan. Toimit 10 tiimiläisen esihenkilönä. Suunnittelet, ohjaat ja kehität tiimiä tavoitteiden mukaisesti. Teet operatiiviset päätökset liittyen liiketoimintaan ja lahjoittajaoperaatioihin yhdessä suunnitellun budjetin puitteissa. Olet myös avainroolissa linkkinä varainhankinnan muiden operaatioiden, organisaatiomme osaajien ja kansainvälisten kollegoidemme välillä.

Lisäksi katuvarainhankinnan päällikkömme vanhempainvapaan ajan (4kk) vastaat operatiivisesti Plan International Suomen omasta katuvarainhankinnasta. Vastaat myynnin tuloksellisuudesta, budjetin seurannasta, ennustamisesta ja raportoinnista. Vastaat myös katuvarainhankinnan operatiivisen toiminnan sujuvuudesta. Toimit kokeneen tiimin tärkeänä valmentajana ja tukena feissauksen koordinaattoreille.

Laajennetussa johtoryhmässämme pääset osallistumaan organisaatiomme kehittämiseen.

Haku alkaa 5. helmikuuta 2020 ja päättyy 17. helmikuuta 2020, klo 23.59 (Europe/Helsinki)

Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen, kokoaikainen

Etsimämme henkilö

Odotamme sinulta kokemusta henkilöstöjohtamisesta sekä itsenäistä ja vastuuntuntoista työskentelytapaa. Omaat vahvaa kokemusta ja selkeää näkemystä varainhankinnan ja asiakaspalvelun tehtävistä, erityisesti tele- ja/tai katuvarainhankinnasta tai vastaavista myyntioperaatioista. 

Hyvä suomen ja englannin kielen taito on välttämätöntä tehtävässä. Sujuva ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle

  • merkityksellisen ja innostavan työn, jonka avulla miljoonien heikoimmassa asemassa olevien lasten elämä paranee
  •  innovatiivisen ja iloisen työyhteisön
  • monipuoliset ja kehittävät työtehtävät
  • kattavan perehdytyksen ja koulutuksen tehtävään
  • arvokasta kokemusta lahjoittajatoimintojen ja tiimiläisten tuloksellisuuden johtamisesta

Lisätietoa

Työsuhde alkaa viimeistään 1.4.2020 ja tehtävä on määräaikainen sijaisuus vähintään huhtikuun 2021 loppuun saakka. Palkkaus määräytyy Sosiaalialan järjestöjen TES:n mukaan ja palkka sijoittuu vaativuusluokkaan kuusi. Lähtötaso palkalle on noin 3 900€ kuukaudessa, mutta palkan lopulliseen määräytymiseen vaikuttaa aiempi kokemuksesi esihenkilötyöstä.

Jos sinulla on  lisäkysymyksiä, voit otaa yhteyttä lahjoittajasuhteiden ja -toimintojen päällikkö Mira Paakkolanvaaraan sähköpostitse osoitteessa mira.paakkolanvaara@plan.fi. Puhelintiedustelut pe 7.2. klo 10–11 tai ma 10.2. klo 15–16.

Plan International Finland

Lastenoikeusjärjestö Plan International haluaa oikeudenmukaisen maailman, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Siksi Plan parantaa erityisesti kehitysmaiden tyttöjen elämää ja suojelua. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937, ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Työskentelemme yli 70 maassa.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.