Koulutussuunnittelija | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koulutussuunnittelija

Ilmoittaja

Suomen Lähetysseura

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Toimintaamme saamme tukea seurakunnilta, kristillisiltä järjestöiltä ja yksittäisiltä lahjoittajilta sekä valtion kehitysyhteistyöavustuksista. Voit tutustua tarkemmin toimintaamme osoitteessa suomenlahetysseura.fi.

Haemme nyt toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen koulutussuunnittelijaa kouluttamaan vapaaehtoisia kotimaisiin ja kansainvälisiin tehtäviin.

Koulutussuunnittelija:

  • suunnittelee, kehittää ja toteuttaa kansainvälisiin tehtäviin valmentavaa Lähde liikkeelle -koulutusta ja mahdollisia muita vapaaehtoiskoulutuksia
  • tukee koulutettujen vapaaehtoisten ja ulkomailta vapaaehtoistehtävistä palanneiden mahdollisuuksia toimia seurakunnissa ja Lähetysseuran työssä
  • osallistuu Felm Volunteer -ohjelman koordinointiin
  • osallistuu tarpeen mukaan leiri- ja koulutustoimintaan sekä tapahtumien toteuttamiseen

Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on:

  • tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • pedagogista osaamista koulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen
  • monipuolista seurakuntien työn tuntemusta
  • halu kehittää verkostoja ja mahdollisuuksia toimia paremman maailman hyväksi
  • kokemusta ja näkemystä vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä
  • hyvät yhteistyötaidot ja intoa työn kehittämiseen
  • valmius tehdä ilta- ja viikonlopputyötä

Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa 1.1.2020 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä sijoittuu Helsinkiin, mutta edellyttää jonkin verran matkustamista kotimaassa.

Tule tekemään merkityksellistä työtä asiantuntijaorganisaatioomme! Pääset osaksi 7-hengen tapahtumat ja vapaaehtoistoiminnan tiimiä, jossa mukavat työkaverit ja hyvän tiimin tuki on taattu. Tarjoamme innostavan ja yhteisöllisen työympäristön modernissa ja viihtyisässä toimitilassamme Länsi-Pasilassa erinomaisten liikenneyhteyksien varressa.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi 1.12.2019 mennessä osoitteessa: https://esra.suomenlahetysseura.fi/rekry_home/homepage.aspx

Lisätietoja tehtävästä antaa yhteyspäällikkö Anne Viljanen, torstaina 21.11. klo 13–16 ja tiistaina 26.11. klo 9–12., puh. 020 7127 028 tai anne.viljanen@suomenlahetysseura.fi.