Kampanjakoordinaattori | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kampanjakoordinaattori

Ilmoittaja

Maan ystävät

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Maan ystävät ry:n ilmastokampanja hakee kampanjakoordinaattoria Hiilivapaa Suomi -kampanjaan. Kampanjakoordinaattorin työaika on 90% ja työ alkaa 1.1.2022 tai sopimuksen mukaan.

Hiilivapaa Suomi on kansalaiskampanja, jonka tavoitteena on saada suuripäästöisimmät suomalaisyritykset Pariisin ilmastosopimuksen mukaiselle 1,5 asteen polulle. Kampanjatyön arkeen kuuluvat yritys- ja sijoittajavaikuttaminen, monipuoliset energia-aiheiset sisällöt sekä niihin kytkeytyvien koulutusten ja webinaarien järjestäminen, viestintä kampanja-aiheista sekä kansainvälinen ja kotimainen järjestöyhteistyö.

Kampanjan keskiössä on vapaaehtoisten toiminta, jonka suunnittelu, ohjaaminen ja tukeminen on kampanjakoordinaattorin ensisijainen vastuualue. Koordinaattori vastaa myös arjen kampanjatoiminnan ja -organisaation kehittämisestä. Lisäksi työnkuvaan kuuluu viestintää ja tapahtumien järjestämistä sekä yhteistyötä muiden ilmastotyötä tekevien järjestöjen kanssa.

Koordinaattorin työparina toimii kampanja-asiantuntija, joka vastaa kampanjan sisältöosaamisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Vuonna 2022 kampanjaan rekrytoidaan ainakin yksi harjoittelija, jonka työn ohjaaminen on erityisesti kampanjakoordinaattorin vastuulla.

Vastuualueet:

Kampanjakoordinaattorin vastuulla ovat seuraavat tehtävät, joita valmistellaan ja toteutetaan yhdessä kampanjan vapaaehtoisten kanssa:

  • Vapaaehtoisten rekrytointi ja ohjaaminen sekä toimiminen linkkinä vapaaehtoisten, ilmastokampanjan ohjausryhmän ja Maan ystävät ry:n välillä
  • Vetovastuu arjen kampanjatoiminnan ja -organisaation kehittämisestä
  • Kampanjan harjoittelijoiden työn ohjaaminen 
  • Kampanjan ulkoisen viestinnän suunnittelu ja toteutus yhteistyössä viestinnän vapaaehtoisten kanssa sekä sisäisen viestinnän tehtäviä 
  • Tapahtumien, kokousten ja koulutusten järjestäminen
  • Pääkaupunkiseudulla kokoontuvien työryhmien tapaamisiin osallistuminen
  • Kampanjasuunnittelun fasilitointi

Lisäksi kampanjakoordinaattori on mukana seuraavissa tehtävissä yhdessä kampanja-asiantuntijan ja vapaaehtoisten kanssa:

  • Kampanjan strategiatyö sekä varainhankinta
  • Kampanjateemojen seuranta ja asiantuntijuuden kehittäminen
  • Järjestöyhteistyö
  • Sidosryhmätyö
  • Maan ystävät ry:n ilmastokampanjaan liittyvät muut tehtävät

Tehtäviin kuuluu viikottain iltatöitä (mm. kokouksia vapaaehtoisten kanssa) sekä harvakseltaan viikonlopputöitä. Työntekopaikka on pääsääntöisesti Maan ystävien toimistolla (Vellamonkatu 30, 00550 Helsinki), mutta työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. 

Tarjoamme:

  • Mahdollisuuden vaikuttaa käytännössä eurooppalaiseen ilmasto- ja energiapolitiikkaan
  • Mahdollisuuden työskennellä innostuneen vapaaehtoisporukan kanssa mielekkään tavoitteen eteen
  • Tilaisuuden kehittyä vaikuttajana ja viestijänä
  • Puitteet hyvin itsenäiseen työskentelyyn ja työaikojen joustavaan järjestämiseen
  • Mahdollisuuden verkostoitua ympäristö- ja kansalaisjärjestöjen sekä ympäristöalan toimijoiden kanssa ja tutustua kansainväliseen ilmastovaikuttamiseen
  • Työntekijän tarpeiden mukaista koulutusta, sparrausta tai mentorointia
  • Mahdollisuuden työskennellä selkeästi rajatun kampanjakokonaisuuden parissa

Odotamme hakijalta:

  • Kiinnostusta ilmastonmuutokseen, energiaratkaisuihin sekä yritys- ja sijoittajavaikuttamiseen
  • Itseohjautuvuutta, oma-aloitteisuutta ja kykyä toimia pienessä järjestössä ja työroolissa, jossa ei ole esihenkilöä 
  • Kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja innostaa vapaaehtoisia toimintaan
  • Kykyä hallita useita samanaikaisia projekteja, laajoja kokonaisuuksia sekä yksityiskohtaisia käytännön tehtäviä
  • Kokemusta kampanja- tai järjestötoiminnasta tai vapaaehtoisten toiminnan ohjaamisesta
  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muutoin osoitettuja tietoja ja taitoja
  • Hyviä viestintä- ja esiintymistaitoja

Arvostamme lisäksi:

  • Fasilitointitaitoja
  • Kokemusta harjoittelijoiden ohjaamisesta tai muuta esihenkilökokemusta
  • Ymmärrystä kansalaistoiminnan ja poliittisen vaikuttamisen moniulotteisesta toimintakentästä

Lisätietoja tehtävästä antaa kampanjakoordinaattori, Ansku Holstila 2.12 klo 12-13 ja 9.12 klo 15.30-16.30, p. 041 314 0268.

Työ alkaa 1.1.2021 tai sopimuksen mukaan. Sopimuksessa noudatetaan 90%:n viikkotyöaikaa, jolloin palkka on noin 2590 € kuukaudessa.

Lähetä hakemuksesi viimeistään 10.12. klo 23:59 mennessä osoitteeseen rekry@maanystavat.fi otsikolla "Hakemus kampanjakoordinaattoriksi". Liitä hakemukseesi yhdessä pdf-tiedostossa CV ja maksimissaan yhden sivun esittelykirje, jossa kerrot myös miksi olet kiinnostunut tehtävästä. Syrjimättömyyden edistämiseksi pyydämme, että et liitä kuvaa hakemukseen.

Haastatteluun valittaville hakijoille ilmoitetaan haastatteluajankohta 15.12. mennessä ja työntekijä pyritään valitsemaan 21.12. mennessä.

Maan ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi. Tämä tarkoittaa myös huomion kiinnittämistä eriarvoistaviin ja sukupuolittuneisiin valtarakenteisiin sekä omassa toiminnassa että yleisesti, ja näiden rakenteiden purkamista. Kampanjakoordinaattorin rekrytoinnissa sitoudutaan syrjimättömyyteen ja toivomme hakijoiksi eri ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. 

Linkki ilmoitukseen