Työpaikat

Johtava PME-asiantuntija (sijaisuus)

Paikkakunta
Helsinki
Työsuhdetyyppi
Kokoaikainen
Viimeinen hakupäivä

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Toimintaamme saamme tukea seurakunnilta, kristillisiltä järjestöiltä ja yksittäisiltä lahjoittajilta sekä valtion kehitysyhteistyöavustuksista. www.suomenlahetysseura.fi

Haemme nyt johtavan PME-asiantuntijan sijaista määräaikaiseen työsuhteeseen. Kyseessä on n. kahden vuoden palkattoman vapaan sijaisuus.

Johtava PME-asiantuntija vastaa siitä, että ulkomaantyön hankehallintoa ja PME:tä koskevat ohjeistukset ja käytännöt vastaavat eri rahoittajien tarpeisiin ja palvelevat Lähetysseuran strategian sekä ulkomaantyön ohjelmien suunnittelua, seurantaa, raportointia ja arviointia sekä tulosjohtamista. PME:llä tarkoitetaan kaikkea sitä, mikä liittyy tai vaikuttaa ulkomaantyön kokonaisuuden ja sen ohjelmien suunnitteluun, seurantaan, raportoitiin ja arviointiin sekä niitä tukeviin järjestelmiin ja tulosjohtamiseen.

Johtavan PME-asiantuntijan tehtävä sijoittuu ulkomaanosaston johtajan toimistoon. Hän toimii ulkomaanosaston kotimaassa ja ulkomailla olevien työntekijöiden johtavana asiantuntijana PME:hen liittyvissä kysymyksissä. Hän määrittelee ulkomaantyön PME:hen liittyviä lähestymistapoja ja linjaa laatuvaatimuksia. Tehtävä tukee ulkomaantyön eri ohjelmien seuranta- ja raportointijärjestelmien kehittämistä.

Edellytämme tehtävään valittavalta:

  • osoitettua kokemusta PME:n suunnittelusta ja toimeenpanosta vähintään viiden vuoden työkokemuksella. Tehtävään valittavan on hallittava tulosohjauksen (RBM) periaatteet ja toteutus eri rahoitusinstrumenttien (UM/EU) hankkeissa
  • kansainvälisten kehityskysymysten sekä Suomen kehityspoliittisten linjausten tuntemusta
  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • vahvaa suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi (esim. espanja, ranska)

Aikaisempi kokemus kehitysyhteistyön, rauhantyön tai kirkollisen työn toimintaympäristöstä, sekä järjestökentän ja UM:n ohjelmatukijärjestelmän tuntemus katsotaan eduksi. Arvostamme myös kokemusta erilaisten sähköisten tietojärjestelmien hallinnasta (Salesforce ja M-Files).

Työssä tulee aloittaa syyskuussa mahdollisimman pian. Sijaisuus päättyy 30.9.2021.
Työ edellyttää matkustusvalmiutta.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi ke 21.8.2019 mennessä osoitteessa https://esra.suomenlahetysseura.fi/rekry_home/homepage.aspx.

Lisätiedot: ulkomaantyönjohtaja Tero Norjanen puhelimitse 040 7648 229 ke 14.8. klo 15.30–16.30 ja ma 19.8. klo 15.30–16.30 tai sähköpostitse tero.norjanen@felm.org.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.