Työpaikat

Järjestösihteeri

Ilmoittaja
Paikkakunta
Helsinki
Työsuhdetyyppi
Osa-aikainen
Viimeinen hakupäivä

Maan ystävät ry hakee järjestösihteeriä toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella yhdistyksen toimistosta vastaavaksi henkilöksi.

Vuonna 1996 perustettu Maan ystävät ry on sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden huomioiva ympäristöjärjestö, joka toimii paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Toiminnan sisällöt nousevat ruohonjuuritasolta: autonomiset paikallis- ja toimintaryhmät järjestävät toimintaa yhdistyksen sääntöjen ja Friends of the Earth -verkoston yleisten toimintakriteerien puitteissa. Vuonna 1971 perustetulla kansainvälisellä Maan ystävät -verkostolla eli Friends of the Earth Internationalilla (FoEI) on yli kaksi miljoonaa jäsentä 75 maakohtaisessa jäsenjärjestössä.

Järjestösihteeri hoitaa yhdistyksen toimistotöitä, tietyiltä osin talousasioita, ylläpitää jäsenrekisteriä ja tukee vapaaehtoisten toimintaa. Tehtävässä tarvitaan organisointitaitoja, toimistotöiden hallintaa, taloushallinnon tuntemusta, itsenäistä työskentelyotetta, yhteistyötaitoja sekä kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja käytännön sovittamista edellisiin. Yhdistyksen erityisluonteen vuoksi maailmantilanteen hahmottaminen ekologis-yhteiskunnallisena kokonaisuutena on tarpeen.

Odotamme hakijalta:

  • soveltuvaa koulutusta tai muutoin osoitettuja tietoja ja taitoja
  • yhdistyslain ja yhdistyksen taloudenhoidon tuntemusta
  • kokemusta käytännön toiminnasta yhdistyksissä ja/tai vapaamuotoisissa liikkeissä
  • hyviä viestintä-, kirjoitus- ja taloushallintotaitoja
  • sujuvaa käytännön kielitaitoa (suomi, englanti)
  • kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja innostaa vapaaehtoisia toimintaan
  • kykyä hallita useita samanaikaisia projekteja, laajoja kokonaisuuksia sekä yksityiskohtaisia käytännön tehtäviä suhteessa edellisiin
  • itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta
  • paineensietokykyä.

Tarjoamme:

  • Mahdollisuuden olla mukana vaikuttavassa kansalaisjärjestötyössä ympäristön ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta
  • Mahdollisuuden työskennellä innostuneen vapaaehtoisporukan kanssa mielekkään tavoitteen eteen
  • Mahdollisuuden hyvin itsenäiseen työskentelyyn ja työaikojen joustavaan järjestämiseen
  • Mahdollisuuden verkostoitua ympäristö- ja kansalaisjärjestöjen sekä ympäristöalan toimijoiden kanssa laajasti.

Järjestösihteerin tehtäviin kuuluu jonkin verran iltatöitä, esimerkiksi kokouksia, sekä harvakseltaan viikonlopputöitä ja joskus matkoja kotimaassa. Maan ystävien toimisto sijaitsee osoitteessa Hämeentie 48, Helsinki. Tehtäviä voi suorittaa sopimuksen mukaan osittain myös etätyönä pääkaupunkiseudulla.

Työ alkaa sopimuksen mukaan joko 05.08.19 tai 19.08.19. Sopimuksessa noudatetaan 70%:n viikkotyöaikaa, jolloin palkka on 1 756,30€ kuukaudessa.

Lähetä hakemuksesi 20.5. klo 16:00 mennessä osoitteeseen rekry@maanystavat.fi otsikolla “Hakemus järjestösihteeriksi”. Kirjoita korkeintaan yhden sivun vapaamuotoinen hakemus sekä liitä jatkoksi ansioluettelosi yhtenä pdf-tiedostona.

Hakemukset anonymisoidaan sukupuoleen, ikään, nimeen, osoitteeseen, syntymäpaikkaan, kansalaisuuteen, opiskelupaikkaan ja äidinkieleen viittaavien tietojen osalta ennen haastateltavien valintaa. Haastatteluun valittaville hakijoille ilmoitetaan haastatteluajankohta 27.5. mennessä. Haastattelut toteutetaan kesäkuun alussa ja valinta suoritetaan 10.6. mennessä. Valinnan vahvistaa Maan ystävät ry:n hallitus kesäkuun kokouksessaan su 16.06.2019.

Lisätietoja tehtävästä antaa Heidi Kuvaja puhelimitse, p. 040 7486709, seuraavina aikoina: 8.5. klo 12:00–15:00, 13.5 klo 7:30–9:30, 15.5 klo 10:00–12:00 ja 17.5 klo 8:00–10:00.

Lisätietoja Maan ystävistä:
http://maanystavat.fi/

Lisätietoja FoEI-verkostosta:
https://www.foei.org/about-foei/organization  

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.