Ilmastoasiantuntija | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmastoasiantuntija

Ilmoittaja

Suomen Lähetysseura

Paikkakunta

Helsinki

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Toimintaamme saamme tukea seurakunnilta, kristillisiltä järjestöiltä ja yksittäisiltä lahjoittajilta sekä valtion kehitysyhteistyöavustuksista. Voit tutustua tarkemmin toimintaamme osoitteessa suomenlahetysseura.fi.

Haemme ilmastoasiantuntijan sijaista määräaikaiseen tehtävään 30.9.2020 asti.

Tehtävä on kokoaikainen ja alkaa mahdollisimman pian sopimuksen mukaan.

Valittavan henkilön tehtävänä on vahvistaa ja kehittää Lähetysseuran ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Osaamistasosi mukaan toimit koko organisaation asiantuntijana ilmastoon liittyvissä kysymyksissä ja toimit ulkopuolisissa verkostoissa sekä muissa tilaisuuksissa. Esimiehenä toimii ulkomaantyön johtaja. Sijaisuuden syynä on perhevapaa.

 Ilmastoasiantuntijana vastaat:

  • Lähetysseuran päästökompensaatiojärjestelmän ja siihen liittyvän Hope Fund -ilmastorahaston kehittämisestä
  • Hope Fund -ilmastorahaston teknisten ratkaisujen aikaansaamisesta (esim. laskentametodologia, hankealueiden kartoittaminen, hankkeiden hyväksymisprosessi)
  • Hope Fund -ilmastorahaston neuvonnasta sijoittajille ja yhteistyön edistämisestä sidosryhmien välillä
  • ilmastonmuutos- ja ympäristöteeman läpileikkaavuuden varmistamisesta ohjelmatyössä
  • Lähetysseuran henkilöstön ja kumppaneiden kouluttamisesta ilmastonmuutos- ja ympäristökysymyksissä
  • organisaation sisäisten ympäristökäytänteiden edistämisestä, kehittämisestä ja ylläpidosta.

Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, perehtyneisyyttä tehtäväalueeseen, kokemusta verkostotyöstä sekä kotimaisten kielten ja englannin kielen taitoa. Sinulta odotetaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, itsenäistä työskentelyotetta, oma-aloitteisuutta ja ratkaisukeskeisyyttä. Olet kehittämismyönteinen, pitkäjänteinen sekä omaat sujuvat kirjalliset ja suulliset esitystaidot. Osaat hahmottaa kokonaisuuksia ja priorisoida. Ymmärrät erilaisten sidosryhmien ja asiakkaiden tarpeita ja osaat tuoda lisäarvoa heidän työhönsä.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi 10.2.2020 mennessä osoitteessa: https://esra.suomenlahetysseura.fi/rekry_home/homepage.aspx

Lisätietoja tehtävästä antaa ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen ma 3.2. klo 10–11:30, puh. 0207127425 tai sähköpostitse tero.norjanen@suomenlahetysseura.fi.