Hankintapäällikkö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hankintapäällikkö

Ilmoittaja

Punainen Risti

Paikkakunta

Tampere

Työsuhdetyyppi

Kokoaikainen

Viimeinen hakupäivä

Haemme Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan linjaan, SPR:n Logistiikkakeskukseen Tampereelle hankintapäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Suomen Punainen Risti on humanitaarista työtä tekevä julkisoikeudellinen kansalaisjärjestö, yksi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen 190 kansallisesta yhdistyksestä. Tuemme apua tarvitsevia niin kotimaassa kuin maailmalla.  Kymmenet tuhannet vapaaehtoisemme toimivat ympäri Suomea ja henkilökuntamme tukee heitä. SPR on suurin kansainvälisten avustustyöntekijöiden lähettäjä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun operaatioissa.

Suomen Punaisen Ristin Logistiikkakeskus Kalkun kaupunginosassa Tampereella on yksi Euroopan suurimmista kansainväliseen avustustoimintaan erikoistuneista keskuksista Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeessä. Keskuksella on 7 000 m2 toimitiloja Tampereella ja Joensuussa.

Logistiikkakeskus hankkii SPR:n operaatioissa käytettävät avustustarvikkeet ja varastoi hätäavussa yleisimmin käytettyjä tuotteita välittömästi toimitettaviksi. Keskus suunnittelee, hankkii, kokoaa ja pitää lähtövalmiudessa nopean avustustoiminnan lääkintä-, viesti-, majoitus-, logistiikka- ja jakeluyksiköitä (Emergency Response Units, ERU) ja huolehtii niiden henkilöstön teknisestä koulutuksesta.

Logistiikkakeskus hankkii varusteita ja kokoaa vastaanottokeskuksia varten tarvikepakkauksia. Keskus ja sen alayksikkö Joensuussa lajittelevat ja pakkaavat avustusoperaatioihin lahjoitettuja vaatteita, jalkineita ja muita tuotteita. Keskuksen osana toimii Punaisen Ristin verkkokauppa.

Hankintapäällikkö johtaa logistiikkakeskuksen hankintatoimintaa ja huolehtii sen kehittämisestä sekä operaatioiden hankintatuesta ja kumppaniorganisaatioiden hankintaosaamisen kehittämisestä yhteistyössä SPR:n ja Punaisen Ristin liikkeen muiden toimijoiden kanssa. Päällikkö toimii välittömänä esimiehenä hankinnoista, verkkokaupan palvelutoiminnasta ja vaateavun toiminnoista vastaaville keskuksen työntekijöille.

Hankintapäällikön johdolla SPR yhtenäistää materiaalien ja palvelujen hankintoja, myös pienhankintoja sekä julkisia ja EU-hankintamenettelyn mukaisia hankintoja, ja osallistuu kansainvälisen Punaisen Ristin yhteishankintoihin ja hankintasopimuksiin. Verkkokaupan toiminnassa päällikkö toimii kiinteässä yhteistyössä SPR:n varainhankinnan ja sen muiden yksiköiden kanssa.

Kansainvälisen avustustoiminnan johtoryhmän jäsenenä hankintapäällikkö osallistuu SPR:n avustustoiminnan pitkän aikavälin ja operatiiviseen suunnitteluun ja johtamiseen. Päällikön työhön kuuluu tarvittaessa SPR:n edustaminen sekä toiminta kouluttajana ja luennoitsijana SPR:n avustustyöntekijöiden ja yhteistyökumppanien koulutustilaisuuksissa. Tehtävät edellyttävät säännöllistä osallistumista Helsingissä sijaitsevan SPR:n Keskustoimiston tilaisuuksiin ja valmiutta matkustaa operaatioiden kohdemaissa.

Hankintapäälliköiltä edellytämme toimeen soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vähintään 7 vuoden työkokemusta, johon sisältyy logistiikan, hankintatoimen ja/tai taloushallinnon tehtäviä ja esimiestehtäviä sekä humanitaarista työtä. Tehtävää edellyttää kokemusta eri organisaatioiden toimien koordinaatiosta sekä Punaisen Ristin liikkeen hyvää tuntemusta ja erinomaista englannin kielitaitoa. Monipuolinen kielitaito luetaan eduksi.

Tehtävässä tarvitaan hyvää hankehallinnon osaamista ja kokemusta julkisella rahoituksella toteutettavasta toiminnasta, erityisesti kokemus EU-rahoituksesta on hyödyksi. Odotamme työntekijöiltämme hyviä yhteistyö- ja tiimityötaitoja, kykyä toimia joustavasti ja paineen alaisena kansainvälisessä ja ajoittain katastrofaalisen kiireisessä toimintaympäristössä. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää sitoutumista Punaisen Ristin arvoihin.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa mahdollisimman pian. Työsuhteen ehdot määräytyvät sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaan, jossa tehtävää sijoittuu vaativuusryhmään 7.

Lisätietoja antaa kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi 16.07. klo 09.00–11.30 numerossa 040 828 0880.

Täytä sähköinen hakemuslomake palkkatoivomuksineen 22.07.2019 mennessä. Lisää hakemukseesi CV.

https://rekry.redcross.fi/MepRekry/Application/Index/253/

https://www.punainenristi.fi/ajankohtaista/avoimet-tyopaikat/hankintapaallikko