Työpaikat

Hankesuunnittelija

Ilmoittaja
Paikkakunta
Helsinki
Viimeinen hakupäivä

Haemme Punaisen Ristin keskustoimistoon valmiuden yksikköön hankesuunnittelijaa määräaikaiseen tehtävään 2.1.2019–30.6.2021.

Suomen Punainen Risti on kumppanina Turun kauppakorkeakoulun koordinoimassa Itämeren alueen EU-hankkeessa Oil spill-enhancing oil spill response capability in the Baltic State Region. Hankkeen tärkein tavoite on vakiinnuttaa viranomaisten ja järjestöjen yhteistoimintamalli rantatorjuntaan ja muihin suuriin onnettomuuksiin. Suomen Punaisen Ristin osalta pääpaino on kansallisen rantatorjuntavalmiuden kehittäminen vapaaehtoisten avulla.

Hankkeessa jatketaan Vapaaehtoiset öljyntorjunnassa -hankkeen työtä. Hanketta johdetaan Punaisen Ristin osalta keskustoimistosta, Helsingistä tiiviissä yhteistyössä WWF:n kanssa. SPR:n Varsinais-Suomen piiri toimii hankkeessa pilottialueena, mutta hanke kattaa koko Suomen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun öljyntorjuntavalmiuden kehittämisen.

Hankesuunnittelijan vastuulla on hankkeen tarkempi suunnittelu, toteutus ja raportointi tiiviissä yhteistyössä hankkeen taustaorganisaatioiden muodostaman ohjausryhmän kanssa. Suunnittelijan työtehtäviin kuuluu tiivis yhteistyö viranomaisten kanssa, vakiinnuttaa rantatorjuntaan koulutusjärjestelmä ja selkeyttää järjestöjen tehtävänjakoa kouluttamisessa.

Viranomaisten kanssa järjestetään riittävä määrä harjoituksia toimintamallien vakiinnuttamiseksi. Työhön kuuluu myös hankebudjetin seurantaa ja raportointia hankkeen etenemisestä. Hankkeessa tulee ottaa huomioon myös ne spontaanit vapaaehtoiset, jotka saattavat tarjota apuaan kuulumatta mihinkään pelastuspalvelujärjestöön.

Saatat olla oikea henkilö, jos sinulla on

  • kokemusta ja osaamista ympäristöonnettomuuksien torjunnasta ja/tai muista suuronnettomuuksista
  • kykyä neuvotella vapaaehtoisten roolista viranomaisten kanssa
  • vahvaa kykyä itsensä johtamiseen ja omatoimiseen työhön sekä kykyä innostaa ja motivoida
  • kokemusta koulutusten ja harjoitusten järjestämisestä
  • erinomaiset suulliset ja kirjalliset viestintätaidot
  • hallitset Microsoft Office -ohjelmat
  • some-kanavien tuntemusta
  • tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä.

Osaat aikatauluttaa omat tekemisesi ja työskennellä itsenäisesti, mutta viihdyt myös tiimityössä. Työkielet ovat suomi ja ruotsi, mutta tarvitset myös englannin kielen osaamista hankkeen asiakirjojen lukemiseen ja raportointiin. Järjestökokemuksesta on tehtävässä hyötyä. Kokemus hankkeiden tai projektien toteutuksesta on myös eduksi.

Työhön kuuluu jonkin verran myös ilta- ja viikonlopputyötä. Edellytämme valitulta sitoutumista Punaisen Ristin arvoihin.

Tarjoamme monipuolisen työn mukavassa työympäristössä. Työsuhde on määräaikainen. Se alkaa 2.1.2019 ja kestää 30.6.2021 asti. Työpiste voi olla SPR:n keskustoimistossa Helsingissä tai SPR:n Varsinais-Suomen piirissä Turussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa valmiustoiminnan päällikkö Tuula Luoma puhelimitse 020 701 2130 maanantaina 10.12.2018 kello 9–10.

Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen 12.12. mennessä. Lisää hakemukseesi CV.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.