Tiedotteet

Tiedotteet-palstalla julkaistaan Maailma.netin jäsenten tiedotteita.

Logo, jossa sinisellä pohjalla valkoinen kyyhky, jonka siipinä kädet.

Vetoomus: Aikalisä ja uusi harkinta hävittäjähankkeessa

200 tutkijaa, taiteilijaa ja kansalaistoimijaa vetoaa valtioneuvostoon ja eduskuntaa, jotta HX-hävittäjähankkeessa otettaisiin aikalisä.
Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Asenteet tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan jyrkkenevät, mutta koronapandemia uhkaa pysäyttää suotuisan kehityksen

Tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa asennemuutostyössä Keniassa on saavutettu kriittinen vaa'ankielitilanne: yhtä moni vastustaa ja puolustaa silpomisperinnettä. ”On suuri riski, että korona kääntää tilanteen huonompaan suuntaan tyttöjen kannalta, kun yhä useampi tyttö silvotaan ja silpomisen vastainen työ ei tavoita kaikkia yhteisöissä.”
Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Tunnetut suomalaiset muistuttavat auttamisen tärkeydestä – ”Sitä kautta varmaan saadaan parempi maailma rakennettua”

Toisenlaisen Lahjan joulukampanjassa tunnetut suomalaiset kertovat itselleen tärkeistä arvoista. Joulun alla läheisten muistaminen on taas ajankohtaista ja siinä samalla voi tehdä hyvää. Toisenlainen Lahja on aineeton lahja, joka auttaa kaikkein köyhimpiä perheitä kehitysmaissa.
Logo, jossa vaaleansinisellä tesktit Suomen YKliitto, Finlands FN-förbund, UNA Finland ja köynnöslogo.

Uusi YK-nuorisodelegaatti on Katri Leppälaakso

Suomen YK-liitto ja Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ovat valinneet YK-nuorisodelegaatiksi vuosille 2021–2022 Katri Leppälaakson. Samalla nykyisen delegaatin Yuri Birjulinin kausi jatkuu vielä vuonna 2021.
Logo, jossa valkoisella tekstillä sinisellä  pohjalla teksti Plan International.

Planin erilainen jouluikkuna aukeaa taas

Plan International Suomi Black Friday -perjantaina 27.11. Helsinkiin erilaisen jouluikkunan. Jouluikkuna herättää pohtimaan joulun kulutuskeskeisyyttä ja miettimään, mikä on oikeasti tärkeää.
Logo, jossa lukee keltaisella sask ja pienemmällä fi.

Toivotaan yhdessä Reilua joulua!

Tänäkin jouluna SASKin joulukeräyksellä autetaan maailman heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä. Muistetaan heitä, joiden työ ei taukoa joulunpyhinäkään.
Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Nälänhätä uhkaa miljoonia lapsia Jemenissä – Suomen UNICEF aloitti Black Friday -keräyksen

UNICEFin pääjohtaja Henrietta Fore varoittaa, että yli 12 miljoonaa jemeniläislasta tarvitsee välitöntä humanitaarista apua. Suomen UNICEF tukee sodan repimän maan lapsia aloittamalla Black Friday -keräykseen Facebookissa ja nettisivuillaan.
Sininen logo, jossa lukee UN Women Suomi.

Ainakin 12 paikkakunnalla hehkuu oranssi naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi – UN Women Suomi kutsuu kaikki mukaan Oranssit päivät -kampanjaan

Maailmanlaajuisessa Oranssit päivät -kampanjassa vaaditaan loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle. Kampanja käynnistyy naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä keskiviikkona 25. marraskuuta, jolloin Suomessa ainakin 12 paikkakunnalla valaistaan rakennuksia oranssiksi tuen osoittamiseksi maailman naisille.
Logo, jossa keltaisella pohjalla musta kynttilä, jonka ympärillä piikkilanka.

Afganistanin tulevaisuus pöydällä Genevessä – ihmisoikeudet nostettava keskiöön

Suomi toimii yhtenä isäntämaana Geneven konferenssissa, joka käsittelee Afganistanin tulevaisuutta ja kehitystavoitteita. Amnesty International vetoaa hallituksiin, että ne sitoutuvat tukemaan käännekohdassa olevan maan ihmisoikeustavoitteita tulevina vuosina.
Logo, jossa valkoisella tekstillä sinisellä  pohjalla teksti Plan International.

Nenäpäivä keräsi suurimman potin vuosiin

Nenäpäivää vietettiin perjantaina 13. marraskuuta iloisissa ja auttavaisissa tunnelmissa. Maailman lasten onnenpottiin kertyi Nenäpäivän suoran lähetyksen päätteeksi yli 3,3 miljoonaa euroa.
Logo, jossa lukee mustalla Suomen pakolaisapu.

Suomen Pakolaisapu juhlistaa Helvi Sipilän elämäntyötä sekä järjestön 55-vuotista taivalta Mitä Helvi tekisi? -kampanjalla

Helvi Sipilä perusti Suomen Pakolaisavun 55 vuotta sitten. Mitä Helvi tekisi? -kampanjalla Suomen Pakolaisapu juhlistaa Helvin merkittävää elämäntyötä sekä muistuttaa, että hänen kaltaisiaan ihmisiä sekä pakolaistyötä tarvitaan edelleen tänäkin päivänä.
Logo, jossa lukee mustalla Suomen pakolaisapu.

Järjestöt: EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksessa merkittäviä ihmisoikeusongelmia

Uusi seulonta- ja rajamenettely mahdollistaisi jopa puolen vuoden vapauden rajoittamisen mahdollisesti säilöönoton kaltaisissa olosuhteissa, varoittavat suomalaisjärjestöt.
Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

Nälkäpäivä-keräyksen lahjoituksilla autetaan Jemenissä koronakriisin synkentäessä maan tilannetta

Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 24.–26.9, ja keräys jatkui verkossa lokakuun loppuun saakka. Suomalaiset lahjoittivat Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon yli 2 miljoonaa euroa.
Punavalkoinen logo, jonka vieressä teksti Medecins sans frontieres, Lääkärit ilman rajoja.

Covid-rokotuksiin tarvitaan avoimuutta

Brasilialainen säätiö julkisti AstraZenecan kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen. Koska covid-19-rokotteiden tutkimus- ja kehityskustannukset on suurimmaksi osaksi rahoitettu julkisilla varoilla, valtioiden tulisi vaatia lääketeollisuudelta läpinäkyvyyttä kustannuksista, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja.
Logo, jossa vihreä puukuvio käden muodossa.

Siemenpuun Elonkirjo-liite tuo etelän ääniä keskusteluun luonnon monimuotoisuudesta

Voima-lehden välissä olevassa nelisivuisessa Rikkaan elonkirjon puolesta -liitteessä kerrotaan YK:n luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen neuvotteluista.
Logo, jossa vihreä puukuvio käden muodossa.

Veden varassa -näyttely Helinä Rautavaaran museossa

Vargha Bahagirin kuvat, Siemenpuu-säätiön tarinat ja veteen liittyvä esineistö kertovat ihmisten elämästä muuttuvan ilmaston keskellä.
Sininen logo, jossa lukee UN Women Suomi.

Naiset, rauha ja turvallisuus -agenda täyttää 20 vuotta – ryhdy Naisrauhan turvaajaksi

UN Women Suomen kampanja “Ryhdy Naisrauhan turvaajaksi” kannustaa ottamaan kantaa konflikteissa tapahtuvaa väkivaltaa vastaan sekä vaatimaan naisille tasavertaista pääsyä rauhanneuvottelupöytiin. Kampanjalla UN Women Suomi haluaa juhlistaa 20 vuotta täyttävää YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1325 mutta myös nostaa esiin konfliktien keskellä elävien tyttöjen ja naisten päivittäin kohtaamia vaaroja ja haasteita.
Logo, jossa valkoinen rauhanmerkki vihreällä pohjalla.

Suomen vanhin rauhanjärjestö 100 vuotta

Rauhanliitto juhlistaa 100-vuotista taivaltaan 2.–8.11. juhlaviikolla, jonka ohjelmasta löytyy niin asiaa rauhantutkimuksesta, rauhan ja maailman megahaasteiden linkittymisestä ja tietenkin juhlapuheita.