YK:n päivä: UN Women haastaa kuntavaalien äänestäjät antamaan äänioikeuden Egyptin naisille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK:n päivä: UN Women haastaa kuntavaalien äänestäjät antamaan äänioikeuden Egyptin naisille

Suomen UN Women haastaa kunnallisvaalien äänestäjät lahjoittamaan kymmenen euroa, jolla egyptiläinen nainen saa henkilötodistuksen.

Suomen UN Women haastaa 24.10. vietettävän YK:n päivän kunniaksi kunnallisvaalien äänestäjät ajattelemaan kotikunnan asioiden lisäksi myös kansainvälistä vastuuta.

"Egyptissä on yli neljä miljoonaa naista, joita ei ole virallisesti olemassa, koska heillä ei ole henkilöllisyystodistusta. Ilman sitä heiltä puuttuvat kaikki perusoikeudet, mukaan lukien äänioikeus. Haluamme muistuttaa ehdokkaita ja äänestäjiä siitä, kuinka suuri etuoikeus on elää demokratiassa, jossa kaikki voivat äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa", sanoo Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Elina Multanen.

Vaalihaasteessa äänestäjiä pyydetään tekemään 10 euron lahjoitus, jolla voidaan auttaa yhtä egyptiläistä naista saamaan henkilöllisyystodistus.

Suomen UN Women ja eduskunnan naisverkosto järjestivät 23.10. eduskunnassa Ääni kaikille naisille -tapahtuman, jossa haaste julkistettiin. Haasteessa on mukana myös kuntavaaliehdokkaita ja kansanedustajia yli puoluerajojen. Kansanedustajista lahjoituksen ovat tähän mennessä tehneet Susanna Huovinen, Antti Kaikkonen, Anne Kalmari, Johanna Karimäki, Pia Kauma, Katri Komi, Anna Kontula, Merja Kyllönen, Sanna Lauslahti, Silvia Modig, Riitta Myller, Merja Mäkisalo-Ropponen, Elisabeth Nauclér, Heli Paasio, Aila Paloniemi, Annika Saarikko, Astrid Thors, Kimmo Tiilikainen, Lenita Toivakka, Oras Tynkkynen, Raija Vahasalo ja Anne-Mari Virolainen.

Kampanjaa voi tukea kampanjasivulla www.näkymättömätnaiset.fi. Lahjoituksen voi tehdä myös tekstiviestillä lähettämällä viestin UNW numeroon 16499. Tekstiviestilahjoituksen hinta on 10 euroa.

Henkilöllisyystodistuskampanja on yksi YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin tärkeimmistä ponnistuksista Egyptissä. Kolmen vuoden aikana tavoitteena on antaa kansalaisoikeudet kahdelle miljoonalle egyptiläiselle naiselle. Kun nainen saa henkilökortin, hän voi ensimmäistä kertaa paitsi äänestää, myös käyttää julkisia palveluita kuten terveydenhoitoa.

(Keräyslupa 2020/2010/3331)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia