WeFood-hävikkiruokakauppa vähentänyt hävikkiä jo yli 250 000 kiloa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WeFood-hävikkiruokakauppa vähentänyt hävikkiä jo yli 250 000 kiloa

Kirkon Ulkomaanavun hävikkiruokamyymälä WeFood on yhteistyössä eri toimijoiden kanssa vähentänyt merkittäviä määriä ruokahävikkiä. Ruokahävikin vähentäminen on ympäristöteko.

Suomen ensimmäinen hävikkiruokamyymälä WeFood avattiin kauppakeskus Rediin syyskuussa 2018. Tähän mennessä kauppa on myynyt hyötykäyttöön 250 000 kiloa elintarvikkeita, jotka muutoin olisivat päätyneet hävikkiin.

”Tavoite on saavutettu yhteistyöllä elintarvikealan ja vapaaehtoisten kanssa. Olemme todella tyytyväisiä, että työ tuottaa toivottua tulosta”, sanoo WeFoodin päällikkö Eveliina Pöllänen.

Tutkimusten mukaan Suomessa hävikkiin päätyy vuodessa noin 400-500 miljoonaa kiloa elintarvikkeita. Ruokahävikin ympäristövaikutukset ovat merkittävät. Suomessa syntyvä ruokahävikki vastaa ilmastovaikutuksiltaan jopa 350 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä.

WeFood on osa Kirkon Ulkomaanavun ympäristötyötä. Hävikin vähentämisen lisäksi WeFood jakaa tietoa aiheesta muun muassa kouluttamalla vapaaehtoisia ja tekemällä yhteistyötä oppilaitoksien kanssa. Hävikkiä syntyy ruokaketjun joka vaiheessa, ja paljon myös kotitalouksissa. WeFood tekee yhteistyötä erityisesti tukkujen ja maahantuojien kanssa.

Tällä hetkellä WeFoodin toiminnassa on mukana lähes 50 vapaaehtoista. Yhteistyökumppaneita on 45 ja uusia kumppanuuksia solmitaan jatkuvasti.

”Suurin kiitos kuuluu tavaran lahjoittajille sekä vapaaehtoisille. Olemme saaneet luotua hyvät verkostot, joiden avulla työtä saadaan tehtyä. Eikä pidä unohtaa asiakkaita, he lopulta saavat hävikin hyötykäyttöön”, Pöllänen sanoo.

Vuonna 2020 WeFoodissa vieraili 56 000 asiakasta. Myymälä sijaitsee kauppakeskus Redin K1-kerroksessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia