Vuonna 2021 Suomeen saapui Interpedian kautta 40 adoptiolasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vuonna 2021 Suomeen saapui Interpedian kautta 40 adoptiolasta

Viime vuoden aikana saapui Suomeen kauttamme yhteensä 40 adoptiolasta. Saapuneita on huomattavasti enemmän kuin vuonna 2020 (19), jolloin koronapandemia pysäytti kuukausiksi hakumatkat useimpiin yhteistyömaihimme.

Eniten lapsia saapui Etelä-Afrikasta (24) ja Thaimaasta (11). Kolumbiasta saapui kolme lasta Suomeen ja Intiasta kaksi.

Korona-aika on vaikuttanut kohdemaidemme adoptiotoimintaan eri tavoin. Tiukat matkustusrajoitukset, sulkutilanteet ja jopa ulkonaliikkumiskiellot ovat vaikeuttaneet lastensuojelun ja viranomaisten työtä. Viiveet ja sulut ovat kohdistuneet eri maissa eri aikoihin ja adoptioprosessin eri vaiheisiin. Nämä vaikuttavat edelleen adoptiotoimintaan ja sitä kautta Suomeen saapuneiden adoptiolasten määrään.

”Vuonna 2020 osalla Thaimaasta lapsiesityksen saaneilla oli pitkä hakumatkan odotus, kun Thaimaa sulki rajansa yli puoleksi vuodeksi. Osa hakumatkoista siirtyi viime vuodelle. Juuri nyt taas näemme miten Intian pitkän sulkutilanteen rauettua ja viranomaisten palattua läsnätöihin on erityistarpeisten lasten ohjelma aktivoitunut merkittävästi. Olemmekin saaneet Intiasta loppuvuoden 2021 aikana jo useita lapsiesityksiä”, kertoo toiminnanjohtajamme Anja Ojuva.

”Toivon todella, että vuoden 2022 aikana pandemia viimein hiipuisi ja kohdemaidemme lastensuojelu pääsisi työskentelemään täydellä teholla. Lasten elämässä kaksi vuotta on pitkä aika, ja pandemia on varmasti lisännyt suojelun tarvetta”, hän jatkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia