Väärinkäsityksiä liikkeellä Punaisen Ristin työstä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Väärinkäsityksiä liikkeellä Punaisen Ristin työstä

Vastaamme viime päivinä levinneisiin väärinkäsityksiin, jotka koskevat Punaisen Ristin työtä Ukrainan kriisistä kärsivien ihmisten auttamiseksi.

Viime päivien aikana etenkin sosiaalisessa mediassa ja joissain ulkomaisissa tiedotusvälineissä on levinnyt väärinkäsityksiä ja virheellistä tietoa kansainvälisen Punaisen Ristin toiminnasta Ukrainassa ja sen lähialueilla.

Ymmärrämme, että eri yhteyksissä esitetyt väitteet Punaisen Ristin toiminnasta herättävät kysymyksiä. Väitteet perustuvat kuitenkin väärään tietoon ja väärinymmärryksiin.

Tällaisessa tilanteessa on erityisen tärkeä välittää oikeaa tietoa siitä, miten Punaisen Risti toimii ja miksi.

Punainen Risti ei koskaan pakota tai karkota ihmisiä

On esitetty, että Punainen Risti tukisi ihmisten karkotuksia Ukrainasta Venäjälle.

Punainen Risti ei koskaan karkota tai evakuoi ketään pakotetusti. Emme tue sellaista toimintaa, joka on vastoin periaatteitamme.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea on keskustellut mahdollisuudesta avata toimipiste Rostoviin Venäjälle, lähelle Ukrainan rajaa. Sen tarkoitus olisi tukea avun viemistä sitä tarvitseville. Punaisen Ristin läsnäoloa lisätään myös muualla Ukrainan lähialueilla. Keskustelut toimipisteen perustamisesta ovat kesken, eikä sellaista ole perustettu.

Ihmisten auttaminen edellyttää neuvottelemista kaikkien osapuolten kanssa

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea on neuvotellut sekä Ukrainan että Venäjän kanssa humanitaarisen avun pääsystä Ukrainaan.

Humanitaarisen avun pääsystä ja siviiliväestön suojelemisesta alueilla, joilla käydään taisteluja, on neuvoteltava kaikkien osapuolten kanssa.

Komitean ja Venäjän väliset keskustelut koskivat:

  • humanitaarisen avun pääsyä alueille, joilla käydään taisteluita
  • siviiliväestön ja infrastruktuurin suojelua
  • sotavankien ja internoitujen siviilien suojelua sekä kadonneiden ihmisten auttamista
  • Punaisen Ristin kansainvälisen komitean avun lisäämistä kriisialueilla

Lue komitean tiedote

Punainen Risti on puolueeton – hyvästä syystä

Punainen Risti vaatii siviilien suojelemista ja turvallista humanitaarisen avun pääsyä konfliktialueille. Aina.

Punaisen Ristin komitealla on mandaatti neuvotella humanitaarisesta avusta puolueettomana välittäjänä aseellisissa selkkauksissa. Mandaatti perustuu Geneven sopimuksiin.

Mandaattiinsa perustuen Punainen Risti käy myös jatkuvaa luottamuksellista dialogia sodan osapuolten kanssa humanitaarisen oikeuden velvoitteista ja niiden kunnioituksesta.

Punainen Risti puolustaa oikeutta elämään ja ihmisarvoiseen kohteluun kansallisuudesta riippumatta. Autamme ihmisiä avun tarpeen perusteella.

Lisätietoa Punaisesta Rististä ja siviilien suojelusta

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia