Unettomuutta, painajaisia ja kuolemanhalu – lasten todistama väkivalta aiheuttaa vakavia ongelmia Al-Holissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Unettomuutta, painajaisia ja kuolemanhalu – lasten todistama väkivalta aiheuttaa vakavia ongelmia Al-Holissa

Pelastakaa Lapset -järjestön uuden tutkimuksen mukaan lapset Koillis-Syyrian al-Holin leirillä todistavat päivittäin äärimmäistä väkivaltaa, joka johtaa painajaisiin, psyykkisiin ongelmiin ja pelkoon oman hengen puolesta.

Raportti julkaistaan vain neljä viikkoa sen jälkeen, kun lapsi kuoli ja viisi muuta lasta loukkaantui turvallisuusoperaatioiden aikana al-Holissa. Al-Hol on yksi kahdesta leiristä, joissa pidetään vuonna 2019 Isis-hallinnon romahtamisen jälkeen pakenemaan joutuneita lapsia ja perheitä.  

Vuonna 2021 leirillä tapettiin keskimäärin yli kaksi ihmistä viikossa, mikä tarkoittaa asukasta kohden suhteutettuna, että al-Hol on yksi vaarallisimmista paikoista maailmassa lapsille. Suurin osa, 98 prosenttia, hyökkäyksistä on tapahtunut al-Holin pääleirillä, jossa asuu syyrialaisia ja irakilaisia lapsia, naisia ja miehiä. 

Lapset ovat nähneet naapureidensa tulleen tapetuiksi teltoissaan sekä ammuskeluja, puukotuksia ja kuristamisia käydessään torilla tai kävellessään kouluun, kertoo raportti, jossa haastateltiin yli 20 syyrialaista ja irakilaista perhettä. 

Hadia* kertoi Pelastakaa Lapsille, että hänen poikansa Ziad*, 12, näki parhaan ystävänsä ja ystävän isän ammuttavan kuoliaaksi.  

– Kun poikani tuli kotiin, hän kieltäytyi syömästä tai juomasta. Hän kutsuu aina unissaan naapurimme pojan nimeä. Hän kysyy minulta aina, miksi hänen ystävänsä tapettiin ja mitä hän teki ansaitakseen tulla tapetuksi, Hadia kertoo. 

– ”Minut saatetaan tappaa aivan kuten ystäväni”, ja nukkuessaan hän sanoi ”ystäväni tapettiin, ystäväni tapettiin”. Tapauksesta on kulunut yhdeksän kuukautta – hän näkee edelleen samaa unta. He olivat läheisiä ystäviä, Hadia jatkaa. 

Pelastakaa Lasten raportin mukaan lapset näkevät säännöllisesti painajaisia, joihin liittyy tappamista ja väkivaltaa. He kamppailevat myös unettomuuden kanssa. He turvautuvat aggressiiviseen käytökseen eivätkä pysty keskittymään koulussa. Lapset myös kastelevat sänkynsä, oksentavat ja menettävät ruokahalunsa. Monet, myös hyvin pienet lapset, tuntevat olonsa toivottomaksi tulevaisuutensa suhteen. 

Fadilalla* on viisivuotias poikapuoli Nasr*. Nasrin isä selvisi murhayrityksestä.  

– Joskus huomaan, että Nasr on huolissaan. Kysyn häneltä, mikä on vialla ja hän vastaa minulle, että hän haluaa kuolla. Sanon hänelle, että sinun ei pitäisi sanoa mitään tällaista, tulevaisuudessa kasvat vanhaksi ja sinusta tulee opettaja tai lääkäri. Hän vastaa, ettei halua sitä. Hän haluaa kuolla nyt, Fadila sanoo. 

Noin 57 000 ihmistä kutsuu al-Holia kodikseen. Lähes puolet heistä lapsia. Maaliskuun 2019 jälkeen leirillä on tapahtunut ainakin 130 murhaa. Pääleirillä asuu Syyrian ja Irakin kansalaisia, mutta leirillä on naisia ja lapsia myös 60 muusta maasta. 

Pelastakaa Lapset vaatii kiireellisiä toimia syyrialaisten ja irakilaisten perheiden turvallisen, vapaaehtoisen ja ihmisarvoisen kotiinpaluun toteutumiseksi al-Holista sekä ulkomaalaisten taistelijoiden lasten ja heidän äitiensä palauttamista kotimaahansa. Avunantajien on lisättävä tukea väkivallasta kärsiville lapsille, jotta lapsille pystytään tarjoamaan esimerkiksi psykososiaalista tukea traumoista selviämiseen.  

Jokainen Pelastakaa Lasten haastattelema vanhempi sanoi, että yksi tai kaikki heidän lapsensa olivat kuulleet ja toistaneet tarinoita väkivallasta, mukaan lukien graafisia yksityiskohtia murhista tai ruumiista uutisten levitessä nopeasti koko leirille. He kuvasivat myös lastensa pelkoja omasta ja vanhempiensa turvallisuudesta. Näihin lapsiin juurtunut pelko on haitannut suuresti heidän hyvinvointiaan. 

– On täysin mahdotonta hyväksyä, että meillä on al-Holissa viisivuotiaita lapsia, jotka kertovat vanhemmilleen haluavansa kuolla. Lapset eivät voi jatkaa elämäänsä näin ahdistavissa olosuhteissa. Heidän al-Holissa päivittäin kokemansa väkivallan taso on kauhistuttavaa, sanoo Pelastakaa Lasten Syyrian maajohtaja Sonia Khush. 

– Leirin turvattomuuteen on puututtava tehokkaasti lisäämättä stressiä ja pelkoa näiden lasten elämään. Lapset tarvitsevat kiireellisesti psykososiaalista tukea selviytyäkseen kokemuksistaan. Ainoa kestävä ratkaisu tähän tilanteeseen on tukea lapsia ja heidän perheitään pääsemään turvallisesti ja vapaaehtoisesti pois leiriltä. Tämä ei ole paikka lapsille kasvaa ja kehittyä, Khush jatkaa. 

*Nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Auta Syyrian konfliktista kärsiviä lapsia

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia