Ulkomaanavun koulut säästyivät pahoilta taifuunivaurioilta Filippiineillä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ulkomaanavun koulut säästyivät pahoilta taifuunivaurioilta Filippiineillä

Kirkon Ulkomaanavun 47 koulurakennuksesta 20 on säilynyt täysin vahingoittumattomina.

Taifuuni Hagupit kulki supertaifuuni Haiyanin tuhoamilla alueilla viime viikonloppuna Filippiineillä. Ulkomaanavun tänä vuonna rakentamat koululuokat säilyivät pääosin vahingoittumattomina.

Tänään saadun tiedon mukaan Kirkon Ulkomaanavun 47 koulurakennuksesta 20 on säilynyt täysin vahingoittumattomina. Taifuuni aiheutti pieniä tai keskisuuria vahinkoja noin 16 rakennukselle. 11 koulua on vielä tarkastamatta.

Puolikestävien koulujen rakennus saatiin päätökseen marraskuussa. Niiden suunnittelussa on otettu huomioon Filippiinien erityisolot ja niiden on tarkoitus kestää 15–20 vuotta.

Kun taifuuni Hagupitin aiheuttamien tuhojen tarkastukset on saatu päätökseen, koulujen pienistä korjauksista vastaavat alueen yhteisöt ja koulut yhdessä.

"Jos rakennuksissa on suurempia vaurioita, voimme harkita rahallista apua, ja korjaamme koulut. Meillä on paikalla vielä oma insinööri, joka parhaillaan tarkistaa kouluja, ja joka vastaa koulujen mahdollisista korjauksista ensi kevääseen saakka. Suurempien Hagupit-tuhojen korjauksista neuvottelemme erikseen, jos on tarvetta", kertoo Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.

Taifuuni Haiyanista opittua tietotaitoa käytettiin varautumisessa uuden taifuunin lähestyessä ja iskiessä Filippiineille.

"Ennen taifuunia kirkollisten avustusjärjestöjen verkosto ACT-allianssi jakoi hätäapuna ruokaa. Taifuunin jälkeinen Ulkomaanavun lähettämä ruoka-avustusrekka lähti Southern Tagalog -alueelle kaksi vuorokautta sitten", kertoo Ulkomaanavun tiedottaja Ulla Kärki Filippiineiltä.

Ihmiset ovat nyt jo palanneet koteihinsa helpottuneina siitä, että tuhot eivät olleet yhtä pahoja kuin runsas vuosi sitten.

"Ihmiset evakuoituivat ajoissa, vahvistivat asumuksia, veivät eläimet turvallisimmille paikoille ja lähtivät joko evakuointikeskukseen tai turvalliseen paikkaan. Osa ihmisistä pyrki korkeammille paikoille tai kylissä oleviin kivitaloihin. Joissain paikoissa ihmiset olivat menneet luolaan", Ulla Kärki sanoo.

Myös maan viranomaiset tiedottivat ja organisoivat evakuoinnin paremmin kuin aiemmin. Tämä vaikutti siihen, että kuolonuhreja ei ollut paljon.

Sunnuntaina Kirkon Ulkomaanapu antoi 100 000 euroa taifuuni Hagupitin uhrien auttamiseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia