Tulevan hallituksen on nostettava perusturvan tasoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tulevan hallituksen on nostettava perusturvan tasoa

Tulevan hallituksen on taattava jokaiselle riittävä toimeentulo ja nostettava perusturvan tasoa. Tällä hetkellä perusturvan varassa elävä ihminen ei selviä arjen välttämättömistä kuluista. Ihmisoikeusliitto ja joukko järjestöjä vaativat perusturvan tason nostamisen kirjaamista hallitusohjelmaan.

Suomen perustuslaissa säädetään oikeus välttämättömään toimeentuloon jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellytyksiä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat Suomea turvaamaan riittävän toimeentulon kaikille.

Perusturvan taso on Suomessa tällä hetkellä niin alhainen, ettei se riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Perusturvan varassa elävä ihminen ei selviä arjen välttämättömistä taloudellisista kuluista. Tämä kävi ilmi myös THL:n (2019) tuoreessa perusturvan riittävyyttä tarkastelleessa raportissa. Perusturvaetuuksien varassa elää Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä.

Suomi on saanut kahdella viimeisimmällä hallituskaudella moitteita ja suosituksia kansainvälisiltä ihmisoikeussopimuksia valvovilta tahoilta perusturvan liian alhaisesta tasosta. Useat perusturvaetuudet jäävät Euroopan sosiaalisen peruskirjan edellyttämän tason alapuolelle.

Suomen on vihdoin otettava köyhyydessä elävien ihmisten oikeudet tosissaan. Vaadimme, että tuleva hallitus nostaa perusturvan tasoa kattamaan välttämättömät elinkustannukset. Lisäksi kaikki perusturvaetuudet on sidottava indeksiin, eli niihin on jatkossa tehtävä vuosittaiset korotukset.

Ihmisoikeusliitto kerää parhaillaan allekirjoituksia vetoomukseen perusturvan tason nostamiseksi. Vetoomus luovutetaan hallitusohjelmaa valmisteleville puolueille ensi viikolla.

Ihmisoikeusliiton vaatimusta tukevat: Amnestyn Suomen osasto, Arvokas-ohjelma, EAPN-Fin, Lastensuojelun Keskusliitto, SOSTE, Suomen sosiaalioikeudellinen seura, Suomen Setlementtiliitto, Suomen Unicef ja Väestöliitto.

Linkki vetoomukseen: Riittävä toimeentulo on ihmisoikeus – Perusturvan tasoa on nostettava

Lisätietoja:

  • Heli Markkula, vaikuttamistyön päällikkö, heli.markkula@ihmisoikeusliitto, p. 044 738 9120

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia