Tiedotteet

Tuhannet kävelevät naisten hyväksi 15.9. – Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyystapahtumassa mukana ennätysmäärä paikkakuntia Suomessa ja Euroopassa

Suomen suurimpiin kuuluva hyväntekeväisyyskävely Kävele Naiselle Ammatti viettää 10-vuotisjuhlavuotta. Sadalla paikkakunnalla kävellään naisten koulutuksen ja toimeentulon hyväksi syyskuun toisella viikolla. Naisten Pankin vapaaehtoisten järjestämä Kävele Naiselle Ammatti huipentuu sunnuntaina 15.9.

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman lahjoituksilla tuetaan naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Naisten työllistyminen vaikuttaa merkittävästi koko perheen ja yhteisön hyvinvointiin.

”Tapahtumassa yhdistyy hyvän tekeminen usealla tavalla – autetaan kehitysmaiden naisia ja samalla liikkumalla lisätään omaa hyvinvointia. Naisten auttaminen on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista kasvattaa hyvinvointia kestävästi. Auttamalla kehitysmaiden naista tuemme hänen koko perhettään sekä myös koko kyläyhteisöä”, sanoo Kristiina Ylikunnari, toinen valtakunnallisen työryhmän vetäjistä.

Jatkuvasti suosiotaan kasvattanutta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2009. Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä paikkakuntia: naisille kävellään Ammatteja ympäri Suomen Helsingistä Rovaniemelle ja Vaasasta Imatralle. Vapaaehtoiset järjestävät kävelyjä myös ulkomailla Saksassa, Kreikassa, Espanjassa ja Kroatiassa.

”Asetimme juhlavuodelle kunnianhimoiset tavoitteet ja nyt näyttää siltä, että ainakin hurja 100 kävelytapahtuman tavoite toteutuu. Toivottavasti myös kokonaislahjoistuksissa pääsemme uusiin ennätyslukemiin. Tämä kaikki ei olisi mahdollista ilman osaavia työryhmämme jäseniä ja satoja toimeen tarttuvia vapaaehtoisia ympäri Suomea ja maailmaa”, sanoo Kati Raassina, toinen valtakunnallisen työryhmän vetäjistä.

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman 30 euron ilmoittautumislahjoitus auttaa yhtä naista pääsemään mukaan yrittäjyyttä tukeviin koulutuksiin. Lahjoittaa voi myös vapaasti haluamansa summan. Yhteensä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumissa on kerätty lähemmäs 500 000 euroa ja 16 667 Ammattia.

Faktat:

Kävele Naiselle Ammatti 6.–15.9.2019

  • Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyyskävely toteutetaan 100:lla paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Kävelyjä järjestetään 6.-15.9., suurin osa kävelyistä toteutetaan päätapahtumapäivänä 15.9. Kaikki paikkakunnat: www.naistenpankki.fi/kavele-naiselle-ammatti
  • 30 euron lahjoitussummalla yksi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden ammattiin. Lahjoittaa voi myös vapaasti haluamansa summan.
  • Vuonna 2019 kävellään jo kymmenettä kertaa.
  • Yhteensä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumissa on kerätty lähemmäs 500 000 euroa.

Kirkon UlkomaanapuNaisten Pankki

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.