Trump jäädyttää pakolaiskiintiön – muun maailman paikattava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Trump jäädyttää pakolaiskiintiön – muun maailman paikattava

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettama uusi maahantulokielto jäädyttää pakolaisohjelman. Pakolaisten vastaanotto lakkautetaan kokonaan 120 päiväksi ja kiintiö leikataan puoleen. Asetuksella on tuhoisat vaikutukset pakolaisten oikeuksien toteutumiseen.

Yhdysvallat on ollut pitkään suurin kiintiöpakolaisia vastaanottava maa. Trumpin johdolla maa on leikkaamassa pakolaiskiintiönsä alle puoleen aiemmin luvatusta, 50 000 ihmiseen. Yli miljoona pakolaista odottaa maailmanlaajuisesti uudelleensijoitusta.

"Pakolaisleireillä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat odottavat pääsyä uuden elämän alkuun. Nyt mahdollisuus on suljettu kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä", sanoo Amnesty Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio.

Yli puolet maailman pakolaisista asuu vain kymmenessä maassa. Eniten pakolaisia ovat vastaanottaneet Jordania, Turkki, Libanon ja Pakistan. Trump lähettää vahvan viestin näihin suurimman vastuun kantaviin maihin.

"Esimerkiksi yli kaksi miljoonaa pakolaista vastaanottanut Turkki on palauttanut afganistanilaisia takaisin oloihin, joissa heitä uhkaa epäinhimillinen kohtelu. Miten varmistetaan, että kansainvälisistä sopimuksista pidetään kiinni, jos maailman johtavat maat väistävät vastuunsa", Aarnio kysyy.

Suomen pakolaiskiintiö on ollut pitkään 750 ihmistä. Syyrian sodan takia kiintiötä nostettiin väliaikaisesti 300 henkilöllä vuosina 2014 ja 2015.

Suomen tulee kantaa vastuunsa ja korottaa kiintiötään merkittävästi

Ruotsi nostaa pakolaiskiintiönsä kuluvalla hallituskaudella 5000 pakolaiseen. Norja on luvannut vastaanottaa tänäkin vuonna 3 120 pakolaista.

"Verrokkimaamme ovat kasvattaneet kiintiöitään. Suomessa peräänkuulutetaan yhteispohjoismaista linjaa – kiintiöpakolaisten osalta sitä olisikin syytä noudattaa. Suomen tulee kantaa vastuunsa ja korottaa kiintiötään merkittävästi", Aarnio sanoo.

YK:n pakolaisjärjestön mukaan yli miljoona pakolaista on kiireellisen uudelleensijoittamisen tarpeessa, mutta vain joka kymmenes pääsee vuosittain kansallisiin pakolaiskiintiöihin. Kiintiöihin valitaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia: kidutuksen ja väkivallan uhreja, naisia ja lapsia, sairaita ja ikääntyneitä pakolaisia.

Lisää uusi kommentti