Toivotaan yhdessä Reilua joulua! | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Toivotaan yhdessä Reilua joulua!

Tänäkin jouluna SASKin joulukeräyksellä autetaan maailman heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä. Muistetaan heitä, joiden työ ei taukoa joulunpyhinäkään.

Maailmaa koetteleva pandemia on iskenyt voimakkaimmin niiden ihmisten arkeen ja toimeentuloon, jotka ovat jo valmiiksi olleet yhteiskunnan heikoimpiosaisia. Kotiapulaiset ovat maailman työtätekevistä haavoittuvimmassa asemassa. He tekevät työtä yksityiskodeissa ilman työyhteisön tuomaa turvaa ja ovat alttiita hyväksikäytölle, ahdistelulle ja monille ihmisoikeusrikkomuksille. Koronan myötä heistä monet ovat joutuneet liikkumisrajoitusten vuoksi valitsemaan toimeentulon ja perheen välillä. Jos he ovat halunneet pitää työnsä, on heidän täytynyt jäädä pysyvästi työnantajan luo, eroon omasta perheestään. Monille heistä tämä tarkoittaa myös joulua erossa omista rakkaista ja työtä tehden.

SASKin Reilua joulua -keräyksen varoilla tuetaan maailman heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä eri puolilla maailmaa. Pitkäjänteisen työn tuloksena muun muassa kotiapulaisina työskentelevien naisten ja tyttöjen työ- ja elinolot kohenevat Mosambikissa, Kolumbiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa.

SASKin tuella heille on neuvoteltu vapaapäiviä, lomia, elämiseen riittäviä palkkoja ja vaikka eläkkeitä monissa maissa. Näin kotiapulaisten lapsetkin pääsevät nauttimaan yhteisestä ajasta vanhempien kanssa, kunnon ravinnosta, koulunkäynnistä ja ehkä jopa jouluna lahjoista.

Ammattiliitot, yritykset, ammattiosastot, paikallisyhdistykset tai muut yhteisöt voivat osallistua esimerkiksi lahjoittamalla joulumuistamisiin tarkoitetut rahat Reilua joulua -keräykseen.

Vuonna 2019 Reilua joulua -keräykseen osallistui 30 eri tahoa.

Osallistumalla keräykseen saa käyttöönsä sähköisen viestintäpaketin, joka sisältää mm. sähköisen joulukortin. Sen voi lähettää eteenpäin sidosryhmille, asiakkaille tai vaikka jäsenistölle joulutervehdyksenä.

Toivota sinäkin kanssamme Reilua joulua!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia