Suomesta vaateapua Ebola-alueelle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomesta vaateapua Ebola-alueelle

Lähes 16 000 kiloa vaatetta on matkalla Suomesta Sierra Leoneen. Vaatteet menevät Ebolasta kärsivien perheiden käyttöön.

Suomen Punainen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta lähti varhain keskiviikkona 441 vaatepaalia kohti Sierra Leonea. Merilastina kulkevalle avustuspaketilla on painoa 15 900 kiloa ja se sisältää 63 000 vaatekappaletta.

Ebola-viruksen myötä Sierra Leonessa on pulaa vaatteista. Viruksen leviämisen estämiseksi Ebolaan sairastuneen ja hänen perheensä vaatteet hävitetään polttamalla.

"Paaleissa olevat vaatteet on eroteltu valmiiksi naisten, miesten ja lasten vaatteisiin, mikä helpottaa niiden jakamisesta paikan päällä", kertoo logistiikkakoordinaattori Ari Mäntyvaara Kalkun logistiikkakeskuksesta.

Kaikki Suomesta lähteneet vaatteet ovat hyväkuntoisia ja suurin osa niistä on kierrätettyjä. Logistiikkakeskuksen ohjelma-avustaja Tanja Lumme-Lahti kertoo, että kierrätystavaratalo Konteista tulee paljon vaatetta kansainväliseen avustustoimintaan. Tällä kertaa avustuslähetyksessä on mukana kahdeksan paalillista vaatetta Porin Kontista.

Vaateavustuksen lisäksi Suomen Punainen Risti lähettää Sierra Leoneen 16 telttaa Ebola-klinikan käyttöön. Niistä kahdeksan lähti matkaan keskiviikkona ja loput lentorahtina myöhemmin. Edellisen kerran Sierra Leoneen lähetettiin vaatteita viime vuonna.

Auta lahjoittamalla

  • Suomen Punaisen Ristin työtä Ebola-alueella voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon. 
  • Lahjoita täällä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia