Tiedotteet

Suomen Unicef: Suomi ei voi tietoisesti syrjiä lapsia rajoittaessaan oikeutta perheenyhdistämiseen

Hallituksen esitys lainmuutokseksi on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen.
Hallituksen esitys lainmuutokseksi on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen.

Suomen UNICEF on jättänyt lausunnon hallituksen esitykseen ulkomaalaislain muuttamisesta ja nostaa esille kaksi asiaa: velvoitteen lapsen yhdenvertaiseen kohteluun ja esityksen heikon valmistelun.

Esityksellä pyritään vähentämään Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden ja oleskelulupien saavien määrää, mutta minkään ihmisryhmän määrän rajoittaminen ei voi perustu syrjintään.

Esitys ei huomioi lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitetta yhdenvertaiseen kohteluun ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajan varallisuuteen perustuvaa erottelua.

Lakiesityksen esittämät toimeentulorajat tarkoittaisivat käytännössä sitä, että Suomen valtio tietoisesti erottelisi lapsia varallisuuteen perustuen, taaten paremmin toimeentulevien vanhempien lapsille paremmat oikeudet.

Suomi ei ole yksin vastuussa kaikkien lasten oikeuksien toteutumisesta, mutta se ei voi toimia tietoisen syrjivästi jakaessaan näitä oikeuksia.

Lisäksi esitys on valmisteltu puutteellisesti eikä sen tueksi ole tehty minkäänlaisia vaikutusarviointeja. Myös se, että lausuntoa ei ole pyydetty yhdeltäkään lapsijärjestöltä tai -viranomaiselta, kertoo heikosta valmistelusta. Heikko valmistelu kostautuu helposti yllätyksinä ja kalliina korjaavina toimenpiteinä.

Kampanjat Suomen UNICEF

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.