Suomen Punainen Risti lähettää apua Mosambikiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen Punainen Risti lähettää apua Mosambikiin

Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastostaan 200 000 euroa Mosambikiin, hirmumyrsky Idain uhrien auttamiseksi. Katastrofirahaston varoilla tarjotaan ihmisille suojaa, puhdasta vettä ja terveydenhoitoa.

Hirmumyrsky Idai on aiheuttanut Mosambikissa maan lähihistorian pahimman humanitaarisen kriisin. Rankkasateet ja tulvat ovat vaatineet tähän mennessä arviolta 1000 ihmisen hengen, tuhansia ihmisiä on loukkaantunut ja sadat tuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Suomen Punainen Risti tukee paikallisen Punaisen Ristin työtä hädänalaisten ihmisten auttamiseksi.

Loukkuun jääneitä pelastetaan

Tällä hetkellä Punaisen Ristin vapaaehtoisten tärkein tehtävä on pelastaa ihmishenkiä. Puiden latvoihin ja rakennusten katoille tulvavesimassoilta turvaan hakeutuneita ihmisiä pelastetaan veneiden ja helikoptereiden avulla. Ihmisiä kuljetetaan kymmeniin evakuointikeskuksiin eri puolella Mosambikia.

Kodittomiksi jääneille jaetaan selviytymisen kannalta elintärkeitä tarvikkeita kuten pressuja, huopia, keittiövälineitä ja vedenpuhdistustabletteja. Kansainvälinen Punainen Risti on lähettänyt matkaan mm. lisää hätäaputarvikkeita 37 000:lle, sanitaatiokeskuksen 20 000:lle ja vedenpuhdistusyksiköitä.

”Myrsky teki heti tuhojaan, ja viemäreistä ja käymälöistä saastunut tulvavesi aiheuttaa vielä pitkään terveysuhkia alueella. Puhtaan veden jakelu ja hygienian edistäminen voivat ehkäistä katastrofin pitkittymisen ja säästää ihmishenkiä”, toteaa Suomen Punaisen Ristin avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi.

Suomen Punainen Risti on perustanut hätäapukeräyksen hirmumyrskyn uhreille

Juuri nyt inhimillinen hätä on valtava. Toipuminen ja jälleenrakentaminen on kuitenkin vasta alkamassa. Löövin mukaan avun tarve tulee jatkumaan pitkään.

”On hienoa nähdä, kuinka kehitysyhteistyöhankkeissa koulutetut vapaaehtoiset Mosambikissa osaavat auttaa kanssaihmisiään hädän hetkellä. Tukemalla Punaisen Ristin katastrofiapua kukin meistä voi liittyä hyvin toimivaan avun ketjuun. Kiitos avusta ja yhteistyöstä!”

Punaisen Ristin avustustyötä voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon:

  • Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €/viesti)
  • Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 €/puhelu + pvm)
  • MobilePay:lla numeroon 1001
  • Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI52 5000 0120 4156 73, käytä viitettä 5186.

Rahankeräyslupa: POL-2015-8798, myönnetty 30.11.2015

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia