Solidaarisuus vahvisti naisten lukutaitoa ja yhteiskunnallista osallistumista Somalimaassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Solidaarisuus vahvisti naisten lukutaitoa ja yhteiskunnallista osallistumista Somalimaassa

Solidaarisuuden ja somalimaalaisten naisjärjestöjen verkoston lukutaitokurssit levittivät myös tietoa naisten oikeuksista.

Solidaarisuuden ja somalimaalaisten naisjärjestöjen verkoston Nagaad Networkin hankkeen loppuarvioinnin mukaan lukutaitokurssien merkitys naisten yhteiskunnallisen osallistumisen edistämiselle on kiistämätön.  Yli 3300 somalimaalaista naista on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan Togdheerin läänissä. Alueen kuntavaaleihin osallistui ensimmäistä kertaa myös naisehdokkaita.

Solidaarisuuden ja Nagaad Networkin kolmivuotinen hanke päättyi vuodenvaihteessa. Loppuarvioinnin mukaan se edisti merkittävällä tavalla lukutaitoa ja levitti tietoa naisten oikeuksista Togdheerin läänin kylien alueella Somalimaassa.  Lähes 5000 somalimaalaista oppi hankkeen ansiosta lukemaan. Heistä lähes 70 prosenttia oli naisia.

"Ilman lukutaitoa ihminen ei voi seurata ympäröivän maailman tapahtumia eikä osallistua tasavertaisesti päätöksentekoon", Solidaarisuuden tasa-arvokoordinaattori Milla Mäkinen kuvaa.

Somalimaassa valtaosa päätöksistä on edelleen miesten käsissä. Koulutettuja tyttöjä on vain kolmannes poikiin verrattuna, vaikka yli puolet maan asukkaista on naisia. Poikia valmistetaan pienestä pitäen kodin ulkopuoliseen elämään työntekijöinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina, kun taas tyttöjen paikan ajatellaan perinteisesti olevan kotona.

"Solidaarisuuden ja Nagaad Networkin lukutaitokurssien merkitys naisten yhteiskunnallisen osallistumisen edistämiselle hankkeen toiminta-alueella on kiistämätön", tiivistää hankkeen arvioinut kenialainen tasa-arvoasiantuntija Miruka Okumba loppuraportissaan.

Arvioinnin mukaan hankkeella oli merkittävä vaikutus naisehdokkuuksien tukemisessa.  Loppuvuodesta pidetyissä Togdheerin läänin kuntavaaleissa oli 26 naisehdokasta. Monet heistä olivat osallistuneet hankkeen koulutuksiin. Kymmenen vuotta sitten järjestetyissä alueen edellisissä kuntavaaleissa ei ollut yhtäkään naisehdokasta. Vaikka ehdokkuudet eivät vielä viime vuonnakaan johtaneet vaalivoittoihin, naisten pääsy ehdokkaiksi osoitti selvää muutosta.

Hankkeessa koulutettiin kymmeniä paikallisjohtajia, joiden asenteet muuttuivat suopeammiksi naisten osallistumista kohtaan. "Tämä on merkittävä saavutus. Haasteena on yhä, miten asenteet vaikuttavat käytännössä. Paikalliset mielipidevaikuttajat ovat avainasemassa muutoksia luotaessa", Mäkinen pohtii.

Hankkeessa edistettiin myös lakia 25 prosentin naiskiintiön saamiseksi paikallishallintoon ja parlamenttiin. Aloite kuitenkin kaatui Somalimaan parlamentin ylähuoneessa, guurtissa, jonka 82 jäsenestä vain yksi on nainen.

"Somalimaan presidentti ilmaisi kuitenkin alkuvuodesta julkisesti tukensa naiskiintiölle. Tilanteessa, jossa naisten poliittinen osallistuminen on lähes nollassa, kiintiöjärjestelmä on erittäin merkittävä naisten päätöksentekoaseman vahvistamisessa", Mäkinen kertoo.

Solidaarisuus jatkaa naisten lukutaidon tukemista osana Somalimaan ammattikouluhanketta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia