Tiedotteet

Särjetty maa saa ensi-iltansa 1.4.2016 Helsingissä

Särjetty maa -näytelmässä kuullaan tarinoita Brasiliasta, Chilestä, Malista, Intiasta, Burmasta, Suomesta ja Saamenmaasta.
''Ihmisille on tullut tarpeita. Tai ei niitä noin vain ole tullut. Niitä on syötetty ihmisille. Pitää olla monta autoa pihalla ja isot talot. Pakkohan siinä on haalia ja hyväksikäyttää, että sellainen onnistuu.''

Särjetty maa -näytelmässä kuullaan tarinoita Brasiliasta, Chilestä, Malista, Intiasta, Burmasta, Suomesta ja Saamenmaasta. Tarinat kertovat kansojen törmäyksistä, ihmisten kohtaamisista ja maaoikeuskysymyksiin liittyvistä kohtaloista, yhtäältä kaipuusta parempaan elämään ja kylläisyyteen, toisaalta tyytymisestä ja oman onnen allekirjoittamisesta. Niin katsojat kuin esiintyjätkin seuraavat maailmaa sivusta, turistin asemasta. Särjetyssä maassa kaikki kysyvät: kuinka hidastaa, ylläpitää ja säilyttää, ja kuinka olla kiihdyttämättä, tuhoamatta, kuluttamatta.

Näytelmä pohjautuu Siemenpuun julkaisemaan, J.K. Ihalaisen toimittamaan Särjetty maa -kirjaan.

Käsikirjoitus: Juha Hurme
J.K. Ihalaisen toimittaman samannimisen kirjan pohjalta

Ohjaus: Ilmari Pursiainen
Apulaisohjaaja: Minne Mäki

Rooleissa: Tatu Järvinen, Antti Laukkarinen, Kaisa Leppänen, Sara Paasikoski ja Juho Uusitalo

Äänisuunnittelu ja musiikki: Mikko Puhakka
Pukusuunnittelu: Heta Yli-⁠⁠⁠⁠Tepsa

Ensi-⁠⁠⁠⁠ilta 1.4.2016 klo 19 Kellariteatteri (Liisankatu 27, Helsinki)

5.4. klo 19 Kellariteatteri
7.4. klo 19 Kellariteatteri

Liput Kellariteatteriin: http://www.kellariteatteri.fi/#!ohjelmisto/97

Muut esitykset Helsingissä:
7.5. klo 19 Valtimonteatteri (Aleksis Kiven katu 22, Helsinki)
8.5. klo 19 Valtimonteatteri
29. 5. klo 19 Valtimonteatteri 14.10. klo 19 Stoa (Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki)
15.10. klo 16 Stoa

Esitykset muualla Suomessa:
17.4. Klo 15 Jyväskylän kansannäyttämö, Teatteri Miilu (Sammonkatu 7, Jyväskylä)
16.7. Volter Kilpi Kustavissa -⁠⁠⁠⁠kirjallisuusviikko (Kustavi)
29.7. Hailuoto Teatterifestivaali (Hailuoto)

Tiedustelut: pia.korhonen(at)siemenpuu.org, 041 528 36 58

https://www.facebook.com/events/548548491971911/

Lisätietoa Särjetty maa -⁠⁠kirjasta: http://www.siemenpuu.org/fi/node/588

Siemenpuu-säätiön toimintaa tuetaan Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroin

Kampanjat Siemenpuu-säätiö

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.