Rauhanliitto vaatii nopeita toimia Afganistanin tueksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rauhanliitto vaatii nopeita toimia Afganistanin tueksi

Rauhanliitto on huolissaan erityisesti lapsiin, naisiin sekä ihmisoikeus- ja demokratia-aktivisteihin kohdistuvasta hengenvaarasta.

Taliban-liikkeen otettua vallan Afganistanissa pelkona on, että sharia-lain konservatiivisin tulkinta tulee jälleen käytäntöön. Rauhanliitto on huolissaan erityisesti lapsiin, naisiin sekä ihmisoikeus- ja demokratia-aktivisteihin kohdistuvasta hengenvaarasta ja vaatii seuraavia toimia.

  • EU:n tulee etsiä diplomatian kanavia teloitusten ja naisten elämän rajoittamisen pysäyttämiseksi. Myös viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunutta kehitystä koulutuksessa on yritettävä pelastaa. Suomen ja EU:n tulee vaikuttaa, jotta Taliban ottaisi naisten oikeuksia ajavia toimijoita ja järjestöjä mukaan maan tulevaisuuden suunnitteluun.
  • Suomen ja EU-maiden tulee myöntää hätäviisumeja afganistanilaisille ja pyrkiä kaikin keinoin saamaan turvaamaan akuutissa vaarassa olevat. Mikäli valmiutta auttamiseen ei löydy, osoittautuvat kansainväliset pakolaissopimukset ja YK:n lausunnot siviilien suojelusta katteettomiksi.
  • Kansainvälisen yhteisön on luotava humanitaarisia käytäviä siviilien pakoreiteiksi.
  • Suomessa oleville afganistanilaisille turvapaikanhakijoille tulee myöntää oleskeluluvat. Lisäksi tulee avata ja nopeuttaa heidän perheenyhdistämisprosesseja, joiden perhe on yhä Afganistanissa.
  • On selvitettävä Suomen mahdollisuuksia lisätä tukea Afganistanin kansalais- ja humanitaarisille järjestöille. Monet järjestöistä olivat auttamassa jo ennen sotaa, ja jäänevät toimimaan myös nyt.
  • On tärkeää kanavoida tukea myös suomalaisille ja ei-valtiollisille toimijoille, jotka kykenevät jatkamaan toimintaansa nykytilanteessa. YK:lle tulee antaa keskeinen rooli humanitaarisen avun koordinoinnissa.
  • Suomessa asuvat afganistanilaiset tulee ottaa mukaan avustustoimien suunnittelun. Diaspora on otettava mukaan keskusteluihin siitä, mitä Suomi voi tehdä afganistanilaisten hyväksi.
  • Suomalaisten tulee osoittaa päättäjille, että haluamme solidaarisen Suomen, emme Suomea, joka sulkee ovensa hädän hetkellä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia