Puolueet eivät ole sitoutuneet riittäviin ilmastotoimiin – Järjestöjen kampanja kirittää rohkeaa ilmastopolitiikkaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Puolueet eivät ole sitoutuneet riittäviin ilmastotoimiin – Järjestöjen kampanja kirittää rohkeaa ilmastopolitiikkaa

Vaikka kahdeksan eduskuntapuoluetta on sitoutunut 1,5 asteen tavoitteeseen, puolueiden ohjelmissa ilmastokriisin vakavuus ei vielä näy riittävästi. Korvaamaton-kampanjassa yhdeksän ympäristö- ja kehitysjärjestöä vaatii yhdessä vapaaehtoisten ja tunnettujen vaikuttajien kanssa lisää konkretiaa Suomen ilmastopolitiikkaan.

Kahdeksan eduskuntapuoluetta sitoutui joulukuussa siihen, että Suomi tekee osansa maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. Lupauksen ja useimpien puolueiden ohjelmissa ehdotettujen toimenpiteiden välillä on kuitenkin vielä liian iso kuilu. Järjestöt kirittävätkin puolueita aitoihin ilmastovaaleihin tänään alkavassa Korvaamaton-ilmastovaalikampanjassa ja ovat laatineet toimenpidelistan 1,5 asteen Suomelle. Jotta Suomen ilmastopolitiikka saadaan 1,5 asteen mukaiseksi, luonnon tulee sitoa enemmän hiilidioksidia kuin ihminen aiheuttaa vuonna 2030.

”Suomessa pitää esimerkiksi päästä irti fossiilisista polttoaineista vuoteen 2035 mennessä, investoida moninkertaisesti kevyeen ja julkiseen liikenteeseen, sekä vähentää metsien hakkuita. Tarvitsemme nyt käyttöön kaikki uskottavasti päästöjä vähentävät keinot, jotka ovat sopusoinnussa luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kanssa”, sanoo WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen.

Kampanjassa ovat mukana Birdlife, Greenpeace, Fingo, Luonto-Liitto, Maan Ystävät, Natur och Miljö, Protect Our Winters, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi. Järjestöt ovat esittäneet nykyisille eduskuntapuolueille tarkentavia kysymyksiä, joiden pohjalta tehtävä analyysi puolueiden tämän hetkisistä ilmastokannoista julkaistaan maaliskuun puoliväliin mennessä.

”Ilmastonmuutos uhkaa meille suomalaisille korvaamattomia ja rakkaita asioita. Jos ilmastonmuutosta ei torjuta nyt, kaikki muut hyvät yhteiskunnalliset tavoitteet vesittyvät. Meidän pitää varmistaa, että poliitikot osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja kohtelevat ilmastonmuutosta kriisinä. Seuraavan eduskunnan on mahdollistettava sosiaalisesti oikeudenmukainen siirtymä fossiilivapaaseen yhteiskuntaan”, sanoo Fingon ilmastoasiantuntija Hanna Aho.

Korvaamaton-kampanjassa suomalaiset jakavat kuvia sosiaalisessa mediassa tunnisteella #korvaamaton ja näyttävät poliitikoille, mitä heille korvaamatonta ilmastonmuutos uhkaa. Myös monet tunnetut suomalaiset kannustavat puolueita pikaisiin toimiin ja kertovat, miksi ilmastonmuutoksen torjuminen on heille tärkeää. Yksi kampanjan tukijoista on presidentti Tarja Halonen.

”Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole luopumista meille tutuista asioista, vaan se on paremman elämän turvaamista sekä meille että seuraaville sukupolville. Suomessa on keinoja ilmastokriisin torjuntaan ja tähän muutokseen tarvittavat resurssit, joten meillä on ainutlaatuinen tilanne näyttää rohkaisevaa esimerkkiä ilmastopäätöksissä", Halonen sanoo.

Korvaamaton-ilmastovaalikampanja käynnistyy 28. helmikuuta eri puolilla Suomea. Sadat vapaaehtoiset järjestävät ilmastotapahtumia muun muassa Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä. Helsingissä Lasipalatsin eteläpäädyssä ohikulkijat voivat kuvin ja videoin kertoa klo 15–17, mitä heille korvaamatonta ilmastonmuutos uhkaa. Paikalla esiintyvät myös CO2 Orchestra & Choir, ilmastoklovnit ja järjestöjen tunnuseläimet jääkarhu, norppa ja panda.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia