Punaisen Ristin kenttäsairaala aloittaa toimintansa Haitissa – Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksessä kartutetaan katastrofirahastoa ihmisten auttamiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Punaisen Ristin kenttäsairaala aloittaa toimintansa Haitissa – Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksessä kartutetaan katastrofirahastoa ihmisten auttamiseksi

Nälkäpäivä-keräyksellä kerätään varoja muun muassa Afganistanin ja Haitin kriiseistä kärsivien auttamiseen.

Haitiin iski elokuussa voimakas maanjäristys, jonka jälkiä tullaan hoitamaan pitkään. Pian maanjäristyksen jälkeen Suomen Punainen Risti lähetti maahan avustustyöntekijöitä ja hieman myöhemmin kenttäsairaalan. Haitin kaltaisissa äkillisissä luonnonmullistuksissa katastrofirahasto osoittaa voimansa.

”Kenttäsairaala helpottaa merkittävästi  terveydenhuollon palvelujen saatavuutta Haitin maanjäristysalueella. Sairaalassa voimme tarjota apua maanjäristyksen vammojen jälkihoitoon,  mutta myös esimerkiksi raskaana oleville ja muille ensiapu-, poliklinikka- tai sairaalahoitoa tarvitseville. Katastrofirahaston avulla pystymme lähettämään apua nopeasti sinne, missä sitä tarvitaan”, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun johtaja Tiina Saarikoski.

Avustustyö Afganistanissa jatkuu

Suomen Punainen Risti auttaa katastrofirahaston tuella myös Afganistanissa, jossa köyhyys, 40 vuotta sotaa, terveyspalveluiden puutteet sekä ilmastonmuutoksen ja koronapandemian vaikutukset vaikeuttavat elämää.

Tilanne on pahentunut viime kuukausina. Apua tarvitsee jo yli 18 miljoonaa maan 38 miljoonasta asukkaasta.

Punainen Risti jakaa Afganistanissa käteis- ja ruoka-apua, toimittaa avustustarvikkeita sekä auttaa ihmisiä pääsemään terveyspalveluihin ja saamaan puhdasta vettä.

Apua kotimaan onnettomuuksissa ja kadonneiden etsinnöissä

Nälkäpäivänä kerättävillä varoilla autetaan ihmisiä ja tuetaan viranomaisia äkillisissä kriisitilanteissa myös Suomessa. Punaisen Ristin koordinoima Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Vapepa auttoi viime vuonna viranomaisia 265 kadonneen ihmisen etsinnässä.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset tarjoavat henkistä tukea kriisin kohdanneille ja materiaalista apua esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneille.

Jokainen voi auttaa

Jokainen voi auttaa osallistumalla Nälkäpäivään lipaskerääjänä, digikerääjänä tai lahjoittamalla. Tänä syksynä voi auttaa myös ostamalla esimerkiksi S-ryhmän ruokakauppojen ja Tokmannien kassoilla myynnissä olevan Avun ketju -heijastimen (5€), jonka tuotot ohjataan katastrofirahastoon.

Ohjeet lipaskeräyksestä ja oman nettikeräyksen perustamisesta löytyvät osoitteesta nälkäpäivä.fi. Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään 23.–25.9. Netissä voi kerätä ja lahjoittaa lokakuun loppuun saakka.

Nälkäpäivään voi lahjoittaa:

  • Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €/viesti)
  •  MobilePay:lla numeroon 10900 ja Pivolla numeroon 888500
  • Verkossa osoitteessa www.nälkäpäivä.fi
  • Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI52 5000 0120 4156 73, käytä viitettä 5173.

Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2020/9246/

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia