Plan vetoaa EU-päättäjiin budjettileikkausten torjumiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Plan vetoaa EU-päättäjiin budjettileikkausten torjumiseksi

Kansainvälinen lastenoikeusjärjestö Plan on erittäin huolissaan Euroopan unionin suunnitelluista budjettileikkauksista vuodelle 2015.

Kansainvälinen lastenoikeusjärjestö Plan on erittäin huolissaan Euroopan unionin suunnitelluista budjettileikkauksista vuodelle 2015.

Plan on huolissaan erityisesti köyhimpiin lapsiin kohdistuvista EU:n bujettileikkauksista.

Olemme huolestuneita erityisesti kehitysyhteistyövaroihin ja humanitaariseen apuun kohdistuvista leikkaussuunnitelmista, joilla olisi toteutuessaan kauaskantoisia vaikutuksia kaikista köyhimpien ihmisten elämään ja toimeentuloon Euroopan rajojen ulkopuolella. Euroopan unioni ei ole vahvistanut vuoden 2015 budjettia, johon kohdistuu leikkauspaineita. Vaara on, että EU:n kehitysyhteistyövaroihin ja humanitaariseen apuun kohdistuvat mittavat leikkaukset sekä budjettileikkausten että akuutin kassakriisin takia. Euroopan Unioni on merkittävä kansainvälisen avun antaja, ja leikkaukset vaarantaisivat EU:n tavoitteen nostaa kehitysyhteistyövarojen osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantulostaan.

Vetoamme EU-päättäjiin ja europarlamentaarikkoihin, jotta Euroopan Unioni ei säästäisi taloudellisesti vaikeina aikoina kaikista köyhimpien kustannuksella. Budjettileikkaukset osuvat erityisen kivuliaasti kaikista köyhimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin. Lapsiköyhyys on nousussa kaikkialla maailmassa, vaikka todistetusti lapsiin ja erityisesti tyttöjen koulutukseen panostaminen on tehokkainta kehitysyhteistyön varainkäyttöä. Lapsia ja tyttöjä tukemalla voimme ehkäistä kansainvälistä eriarvoistumista, tukea yhteiskuntien vakautta sekä luoda kestävää ja tasa-arvoista talouskasvua.

Poliittisesti ja uskonnollisesti Plan on yksi maailman vanhimmista lastenoikeusjärjestöistä. Työskentelemme 81 miljoonan lapsen puolesta 87 000 yhteisössä 51 kehitysmaassa. Parannamme kehitysmaissa lasten elämää, suojelua ja koulutusta pysyvästi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia