Pitkittynyt yksinäisyys piinaa jo joka toista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pitkittynyt yksinäisyys piinaa jo joka toista

Suomessa yli puolella yksinäisyys on jatkunut pidempään kuin vuoden ja sillä on vakavia seurauksia ihmisten hyvinvoinnille.

Yksinäisyys koskettaa joka toista Suomessa asuvaa. Yli puolet kertoo kokeneensa kuluneen vuoden aikana yksinäisyyttä ainakin joskus. Erityisesti nuorten, nuorten aikuisten ja ikäihmisten ahdinko näkyvät hälyttävästi Punaisen Ristin teettämän tuoreen yksinäisyysbarometrin tuloksissa.

– Voi sanoa, että yksinäisyys on kroonistunut Suomessa. Se on paitsi tragedia yksilölle, myös yhteiskunnallinen ongelma, toteaa Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.

Yksinäisyys on jatkunut vähintään vuoden joka toisella, ja neljänneksellä piinaa on kestänyt yli viisi vuotta. Korona ei siis yksinään selitä vakavaa tilannetta.

– Meillä on erityisen suuri huoli niistä ihmisistä, joilla yksinäisyys on pysyvä olotila. Pitkittyessään yksinäisyys altistaa monille fyysisille sairauksille ja mielenterveysongelmille. Yksinäisyys ei koronan jälkeen katoa itsestään, vaan se vaatii määrätietoisia toimia, Alaranta painottaa.

Nuorten ja nuorten aikuisten syvenevä yksinäisyys vaatii yhteisiä tekoja

Kolmannes nuorista kertoo oman yksinäisyytensä taustalla vaikuttavan ulkopuolelta tulevat kovat odotukset sekä vaatimukset pärjätä yksin. Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää on huolissaan nuorille asetetuista paineista ja heille sysätystä vastuusta.

– On pysäyttävää, että yksinäisistä nuorista neljä viidestä kertoo, etteivät he ole hakeneet apua yksinäisyyteensä. Jokaiselle tulee olla tarjolla turvallinen yhteisö, johon kiinnittyä, Suurpää sanoo.

Nuorten turvatalot tarjoavat nuorille mukaan ottavan yhteisön ja tarvittaessa turvallisen yösijan, keskusteluapua luotettavien aikuisten kanssa sekä tukea arjen sujumiseen. Nuorten ohella heidän läheisensä saavat turvataloilta apua. Lisäksi joka vuosi noin 25 000 ihmistä saa Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta apua yksinäisyyteensä.

Nämä toimet eivät kuitenkaan yksinään riitä, sillä lähes puolet Suomessa tuntee itsensä ainakin joskus ulkopuolelle jätetyksi.

– Kokemus ulossulkemisesta on niin yleinen, että vapaaehtoisten tai viranomaisten lisäksi tarvitaan meitä kaikkia. Kannustamme huomioimaan ihmisiä ympärillä ja näin vähentämään yksinäisyyttä itselleen sopivalla tavalla, Alaranta sanoo.

Punainen Risti tutki ensimmäistä kertaa laajemmin yksinäisyyttä, syitä yksinäisyyden taustalla ja sen vaikutuksia. Yksinäisyysbarometrin toteutti Taloustutkimus tammikuussa 2022. Punainen Risti seuraa jatkossa säännöllisesti barometrin avulla yksinäisyyden tilaa Suomessa.

Suomen Punaisen Ristin yksinäisyysbarometri 2022.pdf

 

Tilaa lisätietoa ystävätoiminnasta

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia