Pelastakaa Lapset laajentaa toimiaan Ebola-epidemian taltuttamiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset laajentaa toimiaan Ebola-epidemian taltuttamiseksi

Länsi-Afrikassa Ebola-epidemia on vienyt jo yli kahden tuhannen ihmisen hengen. Tauti on levinnyt nopeasti, ja erityisen vaikeaa on tavoittaa siitä kärsiviä lapsia. Pelastakaa Lapset on laajentamassa epidemian vastaista työtään.

Länsi-Afrikassa Ebola-epidemia on vienyt jo yli kahden tuhannen ihmisen hengen. Tauti on levinnyt nopeasti, ja erityisen vaikeaa on tavoittaa siitä kärsiviä lapsia. Pelastakaa Lapset on laajentamassa epidemian vastaista työtään.

Sierra Leonessa Pelastakaa Lapset on mukana perustamassa uutta hoitokeskusta maan pääkaupunki Freetownin lähellä. Valmistuessaan keskuksessa tulee olemaan 62 hoitopaikkaa. Keskuksen odotetaan olevan toimintavalmis kahden kuukauden sisällä.

Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa koulutamme opettajia, terveystyöntekijöitä ja paikallisia järjestöjä taudin ehkäisystä ja levitämme tietoa taudista myös radion, julisteiden, ilmoitustaulujen ja lentolehtisten avulla. Niissä kerrotaan, miten virukselta voi suojautua. Esimerkiksi radion avulla voidaan tavoittaa satoja tuhansia ihmisiä. Lisäksi jaamme suojapakkauksia kouluissa ja terveystarvikkeita terveyskeskuksissa.

Selviytyjille annamme psykososiaalista tukea. Moni on kokenut perheenjäsenten ja ystävien menetyksen ja pelkää oman henkensä puolesta sekä kärsii syrjinnästä yhteisössään.

Tautiin sairastuneet lapset tarvitsevat erityistä hoitoa, mutta kaikki vanhemmat eivät tartunnan pelossa uskalla käydä terveyskeskuksissa. Epidemian vuoksi myös monet naiset synnyttävät mieluummin kotona, mikä lisää lastenkin terveysriskejä. Monissa maaseudun yhteisöissä terveyspalveluita oli vaikea saada jo ennen epidemian puhkeamista. Monet lapset ovat jääneet epidemian seurauksena orvoiksi, ja heitä saattaa yhteisöissään kohdata traumojen lisäksi syrjintä.

– On tärkeää, että perheet luottavat terveysjärjestelmään ja tulevat hoitoon ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Monessa tapauksessa tämä voi tarkoittaa eroa elämän ja kuoleman välillä, ja se on avainasia epidemian taltuttamisessa, sanoo Pelastakaa Lasten avustustoiminnan koordinaattori Rob MacGillivray.

itkällä aikavälillä maiden terveysjärjestelmiä on vahvistettava, jotta ne selviäisivät vastaavista epidemioista paremmin. Työtä on tehtävä esimerkiksi perinteisten parantajien ja uskonnollisten johtajien kanssa, koska he voivat levittää viestiä omissa yhteisöissään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia