Pelastakaa Lapset etsii sijaisperheitä yksin maahan tulleille pakolaislapsille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset etsii sijaisperheitä yksin maahan tulleille pakolaislapsille

Lapsella on oikeus perheeseen. Koska perheenyhdistäminen Suomessa on vaikeaa, on vaara, että yksin maahan tulleet lapset ja nuoret jäävät ilman perheen suojaa.

Suomeen yksin tulevien lasten ja nuorten on lähes mahdotonta saada vanhempiaan Suomeen. Maahamme saapui viime vuonna yksin yli 3 000 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Lapset ja nuoret saavat usein luvan jäädä Suomeen, mutta vanhempiaan he eivät tule saamaan tänne. Esimerkiksi vuosien 2012 ja 2013 aikana vain kaksi huoltajaa pääsi Suomeen.

Suomella on velvollisuus huolehtia jokaisesta maassa olevasta lapsesta ja hänen huoltajastaan niin, ettei lasten ikätasoinen kehitys ja kasvu vaarannu entisestään.

Perheenyhdistämisen tiukentuminen on huolestuttava merkki siitä, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja muiden keskeisten kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sitovuutta ollaan valmiita polkemaan lyhyen tähtäimen politiikalla.

Alaikäiset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa, kun perheenyhdistämisistä päätetään. Pelastakaa Lapset on huolissaan yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten tulevaisuudesta Suomessa. Rekrytoimme parhaillaan sijaisperheitä yksin maahan saapuneille alle 16-vuotiaille nuorille.

Ensimmäinen koulutusryhmä sijaisperhetoiminnasta kiinnostuneille järjestetään syksyllä 2016. Rekrytoimme sijaisperheiksi ensisijaisesti maahan muuttaneita, mutta myös suomalaisia perheitä.

"Eurooppalaisten kokemusten perusteella tiedetään, että perhehoito luo vahvimmat edellytykset näille nuorille kotoutumiseen ja että on tärkeää kunnioittaa lapsen mahdollisuutta säilyttää oma kulttuuri, uskonto ja kieli. Perhehoito soveltuu hyvin nimenomaan alle 16-vuotiaille yksin maahan tulleille", sanoo aluejohtaja Kristiina Mattinen Pelastakaa Lapset ry:n Etelä-Suomen aluetoimistosta.

Lisätietoja:

Etelä-Suomen aluetoimistossamme tiedusteluihin vastaa sosiaalityöntekijä Päivi Partanen, puh. 050 564 1276 ja Länsi-Suomen aluetoimistossa kehittäjäsosiaalityöntekijä Heli Reinikainen, puh. 040 543 0313

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Pelastakaa Lapset on osa Save the Children – järjestöä, joka toimii lasten hyväksi yli 120 maassa. Visionamme on maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Tehtävänämme on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään.

Tue työtämme: www.pelastakaalapset.fi/lahjoitustavat, Lisätietoa: www.pelastakaalapset.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia