Oranssin päivän muutoksentekijät: Sara Säkkinen ja Tommi Korpela | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Oranssin päivän muutoksentekijät: Sara Säkkinen ja Tommi Korpela

Maailma viettää parhaillaan 16:ta oranssia toimintapäivää naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi.

Elämä ilman väkivallan uhkaa. Oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja saada äänensä kuuluviin. Koulutus ja mahdollisuus ihmisarvoiseen työhön.

Nämä ovat perusoikeuksia, jotka kuuluvat kaikille maailman ihmisille. 17-vuotiaan Hildan elämässä mikään näistä ei ole ollut itsestäänselvyys. Jos kaikki olisi mennyt normaalisti, Hilda olisi nyt kouluttamaton, naimisissa ja hänellä olisi jo kaksi tai kolme lasta. Väkivalta olisi osa jokapäiväistä elämää.

"Jotkut sanovat, että maailma ei muutu mihinkään ja sen vuoksi on turha edes yrittää. Hildan tavattuani olen kuitenkin yhä varmempi siitä, että tällä työllä on merkitystä", sanoo näyttelijä Sara Säkkinen.

Sara on tehnyt päätöksen tukea naisia ja tyttöjä UN Womenin kuukausilahjoittajana. Hän on vakuuttunut siitä, että tuki vaikuttaa vuoden jokaisena päivänä, kaikkialla maailmassa.

Sara tapasi Hildan viime kesänä yhdessä toisen kuukausilahjoittajan, Tommi Korpelan, kanssa. Unohtumaton tapaaminen teki vaikutuksen: säännöllinen tuki menee perille ja vaikuttaa.

"Naisten aseman parantamisesta hyötyvät kaikki: lapset, perheet, koko kylä. Naisia tukemalla emme anna väliaikaista hätäapua, vaan saamme aikaan pysyvän muutoksen", Tommi sanoo.

Maailman viettäessä 16 oranssia toimintapäivää naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi on guatemalalainen Hilda elävä esimerkki siitä, että muutos on mahdollinen. Sara ja Tommi haluavat haastaa kaikki mukaan tekemään naisten ja tyttöjen unelmista totta kuukausilahjoittajina.

"Kuukausilahjoittajien tuella saadaan aikaan todellisia muutoksia Hildan kaltaisten naisten elämässä. Työtä on tehtävänä vielä todella paljon", sanoo Sara.

"Yksikään lahjoitus ei ole liian pieni muutoksen alullepanemiseen."

Sinua tarvitaan!

Ilman Sinun kaltaisiasi tukijoita emme saisi aikaan muutosta yhdenkään naisen elämässä. Kuukausilahjoittajana olet joka päivä mukana rakentamassa maailmaa, jossa tytöt ja naiset voivat elää ilman väkivallan uhkaa, opiskella, ansaita omia tuloja ja saada äänensä kuuluviin.

Ryhdy UN Womenin kuukausilahjoittajaksi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia