Oikeudenmukaisuutta ilmastoon! | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Oikeudenmukaisuutta ilmastoon!

Siemenpuun ilmastoliite tuo viestiä globaalin etelän toimijoilta.

Viestin luulisi olevan selvääkin selvempi. Elokuussa julkaistu Kansainvälisen ilmastopaneelin raportti kertoi, että ilmasto lämpenee paljon arvioitua nopeammin. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat myrskyt, tulvat ja kuivuus iskevät ankarimmin globaalin etelän ihmisiin. Hiilibudjettimme on loppuun käytetty.

Tarvitaan nopeita ja globaalisti oikeudenmukaisia toimia. Toivottavasti valtionpäämiehet lisäävät ilmastotoimien kunnianhimoa ja vauhtia Glasgow’ssa meneillään olevassa COP26-ilmastokokouksessa. Ilmastotoimet kytkeytyvät elonkirjon suojelemiseen ja ihmisoikeuksien vahvistamiseen.

Siemenpuu-säätiö haluaa tällä julkaisulla vahvistaa suomalaista ilmastokeskustelua teemoilla, jotka nousevat sen kumppaneilta etelästä. Hätähuuto Amazonialta kutsuu auttamaan. Samantapaisia avunpyyntöjä saamme muiltakin ilmastonmuutoksen runtelemilta yhteisöiltä.

Kansainvälisen yhteisön toiminta on ollut riittämätöntä tai joskus osa ongelmaa, esimerkkeinä metsiensuojelun REDD+-mekanismi ja Suomen ilmastorahoituksen taso. Kokonaisvaltaisempia ratkaisuja tarjoavat mm. agroekologinen viljely ja paikallisyhteisöjen hallitsemat energiajärjestelmät.

Glasgow’n ilmastokokouksen aikana COP26-koalition People’s Summit for Climate Justice (https://cop26coalition.org/peoples-summit/ ) kokoaa kansalaisyhteiskunnan edustajia pohjoisesta ja etelästä vahvistamaan yhteisiä ilmastotoimia. Tapahtumaan voi osallistua myös etänä.

Lataa Siemenpuun ilmastoliite (pdf, 710 kt) sivulta https://www.siemenpuu.org/fi/news/oikeudenmukaisuutta-ilmastoon. Löydät liitteen myös 8.11. ilmestyvän Voima-lehden (9/2021) välistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia