Nyt etsitään Vuoden maailmanparantajaa – luvassa 1 000 euron palkinto | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nyt etsitään Vuoden maailmanparantajaa – luvassa 1 000 euron palkinto

Vuoden maailmanparantaja -palkinto jaetaan tänä vuonna historiallisesti ensimmäistä kertaa. Palkinnon arvo on tuhat euroa. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 16.5. asti. Palkinnon myöntää suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo.

Vuoden maailmanparantajan haku on nyt käynnissä. Tänä keväänä ensimmäistä kertaa jaettava palkinto luovutetaan henkilölle, yhteisölle tai organisaatiolle, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa.

”Valtava määrä ihmisiä laittaa itsensä jatkuvasti täysillä likoon paremman maailman puolesta. Haluamme palkinnon avulla nostaa tätä työtä julkisuuteen. Uskomme, että paremman maailman rakentaminen vaatii tekoja jokaiselta. Myös yksittäisen ihmisen toimilla voi olla suuri merkitys”, sanoo suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen.

Palkittava voi olla esimerkiksi hyväntekeväisyyteen aikaansa laittava vapaaehtoinen, kehitysyhteistyötä tekevä järjestö, kestävän kehityksen ymmärrystä kasvattava opettaja, koronapandemian etulinjassa työskentelevä terveydenhuollon ammattilainen, ilmastonmuutoksen torjuntaa edistävä yhteisö, ihmisoikeuskysymyksiä julkisuuteen nostava toimittaja tai vastuullisuuteen panostava yritys.

Vuoden maailmanparantaja palkitaan tuhannella eurolla.

Palkinnon saajan valitsee tuomaristo, johon kuuluvat presidentti Tarja Halonen, toimittaja Wali Hashi, järjestöaktiivi Tuomas Tuure, toimittaja Heikki Aittokoski ja kustantaja Jaana Airaksinen. Tuomariston puheenjohtaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.

”Mediassa korostuvat usein ongelmat ja kielteiset tapahtumat yhteiskunnasta ja maailmalta. Nyt on aika nostaa lööppeihin ja etusivuille se toinen puoli: miten ihmiset ja eri tahot rakentavat parempaa maailmaa”, Valtonen sanoo.

Palkittavan tahon toiminnan on tullut tapahtua 1.5.2020 ja 30.4.2021 välisenä aikana. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 16. toukokuuta saakka osoitteessa fingo.fi/maailmanparantaja2021.

Kriteerejä on vain kolme: palkittavan tahon toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Toiminta on voinut olla yleishyödyllistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on tullut kuitenkin olla parempaa maailmaa rakentava. Vaikutuksista ja työn merkityksestä tulee olla näyttöä. 

Tuomariston valitsema kolmen kärki julkistetaan toukokuun puolivälissä. Vuoden maailmanparantaja selviää Maailma kylässä -festivaalilla lauantaina 29. toukokuuta klo 20:30.

Palkinnon myöntää suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia