Nälkäpäivään lahjoitetut 2,4 miljoonaa euroa takaavat avun Bangladeshissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkäpäivään lahjoitetut 2,4 miljoonaa euroa takaavat avun Bangladeshissa

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon Nälkäpäivänä lahjoitetuilla varoilla on lähetetty Bangladeshiin avustustyöntekijöitä ja kenttäsairaala. Hoitoa on saanut jo yli 7 000 Myanmarin väkivaltaisuuksia paennutta ihmistä.

Bangladeshin Cox’s Bazarin alueelle on viimeisen kolmen kuukauden aikana paennut noin 624 000 ihmistä Myanmarista. Suuri osa heistä on naisia ja lapsia. Ihmiset kärsivät puhtaan veden, ruoan, suojan, lääkkeiden ja terveyspalveluiden puutteesta.

Syyskuun lopulla Suomen Punainen Risti lähetti Cox’s Bazariin 60 paikkaisen kenttäsairaalan yhdessä Norjan Punaisen Ristin kanssa. Sairaalassa on hoidettu puolentoista kuukauden aikana yli 7 000 ihmistä. Vauvoja on syntynyt 20 ja sata naista on saanut raskaudenaikaista hoitoa. Leikkauksia on tehty yli sata.

”Sairaalassa on päivystyspoliklinikka, laboratorio, röntgen, leikkaussali ja vuodeosasto. Ensiapuun saapuu noin 180–240 potilasta päivittäin. Monet heistä ovat huonokuntoisia. Aliravittuja aikuisia ja lapsia riittää”, kertoo kenttäsairaalassa työskentelevä Suomen Punaisen Ristin avustustekijä, lääkäri Kati Marttinen.

Marttisen mukaan potilailla on ollut paljon hengitystieinfektioita, ihoinfektioita, ripulia ja astmaa.

”Viime viikolla puhkesi tuhkarokkoepidemia. Teknikkomme tekivät erinomaista työtä ja rakensivat hetkessä kaksi uutta eristystelttaa potilaille. Tuhkarokkopotilaita on yhä päivittäin”, mutta määrä on laskussa.

Sairaalassa työskentelee sekä paikallista että kansainvälistä henkilökuntaa. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijöitä sairaalassa on työskennellyt jo 31. Sairaalan lisäksi leirillä kiertävillä klinikoilla on hoidettu yli 14 000 potilasta.

Avun tarve Bangladeshissa jatkuu pitkään

Kansainvälinen Punainen Risti on jakanut ruokaa noin 400 000 ihmiselle. Arvioiden mukaan alueella on kuitenkin yhä noin 65 000 aliravittua lasta. Heistä 14 000 kärsii vakavasta aliravitsemuksesta

Katastrofirahastosta on myönnetty syyskuussa 500 000 euroa pakolaisten auttamiseksi.

”Lahjoittajien ja vapaaehtoisten kerääjiemme ansiosta Punainen Risti pystyi reagoimaan Bangladeshista saapuneeseen avunpyyntöön välittömästi. Haluamme kiittää lämpimästi jokaista Nälkäpäivään osallistunutta”, sanoo varainhankinnan johtaja John Ekelund.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia