Nälkäpäivä-lahjoitusten avulla tehdään pitkäjänteistä työtä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkäpäivä-lahjoitusten avulla tehdään pitkäjänteistä työtä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi

Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 26.–28.9., ja keräys jatkui verkossa lokakuun loppuun saakka. Syys-lokakuun aikana suomalaiset lahjoittivat Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon yhteensä 2,4 miljoonaa euroa.

Katastrofirahaston turvin Suomen Punainen Risti auttaa hädänalaisia ihmisiä selviytymään mm. luonnonmullistuksista, konflikteista ja äkillisistä onnettomuuksista, niin ulkomailla kuin kotimaassa. Katastrofirahaston varoilla tehdään myös pitkäjänteistä kehitystyötä.

Humanitaarinen apu ei yksin riitä

Ilmaston lämpenemisestä johtuvat sään ääri-ilmiöt kuten pitkät kuivuuskaudet ja toisaalta yllättävät rankkasateet, tulvat ja maanvyöryt tekevät ihmisten elämästä äärimmäisen vaikeaa tällä hetkellä erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Esimerkiksi Etiopiassa 8,5 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa, johtuen maan sisäisistä väkivaltaisuuksista, kuivuudesta ja tulvista.

”Kouluja on jouduttu sulkemaan veden puutteen takia, ja huonon hygienian vuoksi tarttuvien tautien riski on lisääntynyt. Etsimme parhaillaan yhdessä Etiopian Punaisen Ristin ja kuivuusalueilla asuvien yhteisöjen kanssa uusia, pitkäkestoisia mahdollisuuksia puhtaan veden saamiseksi”, Suomen Punaisen Ristinalueellinen terveysdelegaatti Maritta Niskanen-Tamiru kertoo.

”Humanitaarinen apu ei yksinkertaisesti riitä kaikille apua tarvitseville. Jos ilmaston kehitys jatkuu samanlaisena, niin olemme siinä tilanteessa, että ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja muuttamaan alueille, joissa on vettä, ruokaa ja elämän edellytyksiä”, muistuttaa Jouko Ala-Outinen, Suomen Punaisen Ristin Afrikan alueen katastrofiavun neuvonantaja.

”Emme kuitenkaan ole ihan toivottomassa tilanteessa. Ihmiset ympäri Afrikkaa ovat heränneet huomaamaan ja oppivat esim. uusia viljelytapoja, jotka kestävät paremmin kuivuutta. Tämä työ on pitkäjänteistä ja yhteisöjen ja kylien pitää itse ehdottaa ratkaisuja. Vain näin on mahdollista löytää ratkaisuja yhä suurempiin ongelmiin”, Ala-Outinen painottaa.

Suomalaiset haluavat auttaa

Suomen Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta iloitsee suomalaisten auttamishalusta.

”Tämän vuoden kampanjassa nostimme esille erityisesti puhtaan veden puutetta, minkä vuoksi joka tunti kuolee 33 pikkulasta. On hienoa, että ihmiset haluavat osallistua, ja että lahjoitetuilla varoilla voimme tehdä konkreettisia parannuksia puhtaan veden saamiseksi.”

Nälkäpäivänä kerätyistä varoista lähes puolet kerättiin lipaskeräyksenä 26.–28.9., jolloin noin 13 000 vapaaehtoista kerääjää jalkautui kaduille ympäri Suomen.

”Haluamme kiittää jokaista lipaskerääjää ja lahjoittajaa, joiden ansiosta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttaminen on mahdollista”, Laurinsilta sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia