Nälkä ajaa tytöt pois koulusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkä ajaa tytöt pois koulusta

Itäisen Afrikan nälkäkriisin seurauksena tytöt katoavat kouluista. Kun perheet näkevät nälkää, tytöt jäävät tekemään kotitöitä tai menevät alaikäisenä naimisiin. Plan tarjoaa kouluruokaa Keniassa, jotta lapset saataisiin pidettyä koulussa.

”Opetan koulussani luokkaa, jossa ei ole yhtään tyttöä. Kaikki tytöt ovat joko kotona tai menneet naimisiin”, kertoo rehtori Christine Malibe Keniasta.

Itäisen Afrikan kuivuudella ja sitä seuranneella nälkäkriisillä on ollut suuri vaikutus tyttöjen koulutukseen myös Kenian Tana Riverin alueella. Rehtori Christine Maliben mukaan koulun aloittavista oppilaista noin puolet on tyttöjä ja puolet poikia. Muutos tapahtuu viidennellä luokalla, kun tytöt ovat 11–13-vuotiaita. Silloin suurin osa heistä lopettaa koulunkäyntinsä auttaakseen vanhempiaan kotitöissä. Perheet eivät saa maksettua koulumaksuja, ja monet tytöt menevät alaikäisenä naimisiin. Viime aikoina keskimääräistä enemmän tyttöjä on lopettanut koulunkäyntinsä.

”Nämä tytöt tekevät kaikki kotityöt, joten heidän on vaikea päästä tunneille. Usein he päättävät jättää opiskelun kokonaan”, Christine Malibe sanoo.

Tytöt jäävät tekemään kotitöitä

Ankara kuivuus ja nälkäkriisi koettelevat yhteisöjä Afrikan sarven alueella. Naiset, lapset ja vanhukset ovat jääneet kotikyliinsä Keniassa, kun taas miehet matkustavat pitkiä matkoja karjan kanssa etsimässä vettä, ruokaa ja laidunmaata.

Ruokaturvattomuudella on tuhoisia seurauksia erityisesti tytöille. Se vaikeuttaa monen tytön pääsyä kouluun ja myös lisää sukupuolittuneen väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä. Joissain yhteisöissä lapsiavioliittojen määrä on kasvanut, sillä vanhemmat naittavat tyttäriään helpottaakseen perheen elättämistä. Morsiamen perhe saa myötäjäisten ansiosta myös rahaa elämiseen.

Jos perheillä ei ole varaa maksaa kaikkien lasten koulutusta, useimmiten kouluun lähetetään pojat. “Tytöt eivät halua jättää koulua, mutta heidät pakotetaan siihen. Yksi koulumme tytöistä oli lopettamassa koulunkäyntiään, mutta en halunnut päästää häntä, koska hän oli pärjännyt niin hyvin. Tyttö on orpo, joten soitin hänen isoäidilleen ja lupasin huolehtia tytön koulukustannuksista. Ikävä kyllä minulla ei ole mahdollisuutta auttaa kaikkia tyttöjä”, Christine Malibe sanoo.

Laajennamme parhaillaan nopeasti avustusohjelmiamme useissa eri maissa itäisessä Afrikassa. Järjestämme muun muassa käteis- ja ostokuponkiapua, ruoanjakelua, kouluaterioita, lastensuojelua, aliravitsemusseulontaa ja ravitsemustukea. 

”Tarjoamme ruokaa kouluissa, jotta varmistaisimme lasten pysymisen koulussa ja vähentäisimme nälkäkriisin aiheuttamia seurauksia. Lapsilla ei välttämättä ole ruokaa kotonaan, mutta koulussa he voivat saada ruokaa ja jatkaa opiskeluaan”, kertoo George Galugalu, joka toimii Planin projektikoordinaattorina Tana Riverin alueella.

 

Koko ajan nälkä

13-vuotias kenialainen Dunia herää joka päivä auringonnousun aikaan saadakseen kaikki kotityöt tehtyä ennen koulua. Usein hän lähtee kouluun tyhjällä vatsalla.

“Herään neljältä aamulla, lakaisen kodin ja pesen astiat ennen kouluun menoa. Minulla on koko ajan nälkä”, Dunia sanoo.

Pyrimme tavoittamaan useampia ruokapulasta kärsiviä tyttöjä ja perheitä ja samalla vahvistamaan yhteisöjen ja etenkin tyttöjen kestävyyttä tulevissa kriiseissä.

“Kuivuudella ja koronapandemialla on ollut tuhoisia seurauksia lapsille ja heidän perheilleen. Olemme saaneet vuosien aikana paljon tuloksia sukupuolten tasa-arvon edistämisessä, mutta koronaviruspandemia, kulkusirkat ja kuivuus ovat tuhonneet saavutuksia”, kertoo Plan International Kenian maajohtaja Kate Maina-Vorley.

”On tärkeää, ettemme nyt unohda tyttöjen ahdinkoa kaikkien näiden humanitaaristen kriisien keskellä.”

Näin autamme nälkäkriisissä:

  • Plan laajentaa parhaillaan avustusohjelmiaan useissa eri maissa. Järjestämme muun muassa käteis- ja ostokuponkiapua, ruoanjakelua, kouluaterioita, aliravitsemusseulontaa ja ravitsemustukea. 
  • Esimerkiksi Etelä-Sudanissa jaamme ruokaa ja ravintolisiä maan syrjäisimmillä alueilla. 
  • Tarjoamme kouluaterioita monissa maissa Kambodžasta Sierra Leoneen, jotta lapset saadaan pidettyä koulussa. Kouluateriaohjelmat tuovat jokaista sijoitettua dollaria kohti 9 dollaria.  
  • Etiopiassa tuemme kotitalouksien elinkeinoja jakamalla viljan ja vihannesten siemeniä sekä tukemalla pieneläintuotantoa.  Keski-Afrikan tasavallassa, Guatemalassa ja muissa maissa edistämme toimeentuloa jakamalla esimerkiksi siemeniä, nautoja tai lampaita kuivuudesta kärsiville yhteisöille. 
  • Laajennamme lastensuojeluohjelmiamme muun muassa Mosambikin Cabo Delgadossa ja tuemme lasten koulunkäyntiä koulutushankkeiden kautta. 
  • Meillä on yhdessä Maailman ruokaohjelman WFP:n kanssa 15 maassa yhteensä 60 hanketta, jotka tavoittavat tällä hetkellä suoraan 3,2 miljoonaa ihmistä. 

Lue lisää humanitaarisesta työstämme >

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia