Nälänhätä uhkaa miljoonia lapsia – Plan avaa hätäapukeräyksen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälänhätä uhkaa miljoonia lapsia – Plan avaa hätäapukeräyksen

Yli 18 miljoonaa ihmistä näkee akuuttia nälkää Etiopiassa, Keniassa, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa. Maita koettelee 40 vuoteen ankarin kuivuus, jonka vaikutuksia pahentavat Ukrainan sota, koronaviruspandemia ja maiden sisäiset konfliktit.

Jo neljä perättäistä epäonistunutta sadekautta yhdistettynä poikkeukselliseen kuumuuteen on aiheuttanut mittaamatonta kärsimystä ja tuhonnut elinkeinoja eri puolilla itäistä Afrikkaa.

Miljoonat ihmiset ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa löytääkseen ruokaa ja juomaa, miljoonat ihmiset ovat vaarassa kuolla nälkään ja arviolta seitsemän miljoonaa lehmää, lammasta ja muuta kotieläintä on jo kuollut kuivuuden seurauksiin.

Maailmanlaajuisesti välitöntä ruoka-apua tarvitsee ennätykselliset 183 miljoonaa ihmistä 53 maassa. Lähes 26 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsii vakavan aliravitsemuksen aiheuttamasta kasvun häiriöistä. Heistä viisi miljoonaa lasta on vaarassa kuolla.

“Maailman huomio on ymmärrettävästi ollut pitkään Ukrainassa. Nyt on kuitenkin aika huomioida myös muut humanitaariset kriisit ja erityisesti globaali nälkäkriisi, jos haluamme välttää vuoden 2011 kaltaisen tilanteen, jolloin 260 000 ihmistä kuoli nälänhädän seurauksiin Somaliassa”, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Vastatakseen nopeasti kasvavaan avun tarpeeseen Plan International laajentaa parhaillaan avustustoimiaan eri puolilla maailmaa. Plan International Suomi lähettää välittömästi 50 000 euroa kansainvälisen Planin avustustoimiin ja avaa hätäapukeräyksen.

“Tilannetta toiminta-alueillamme on vaikeuttanut kuivuuden lisäksi ennätyksellisen korkea ruoan hinta. Se oli koronapandemian, konfliktien ja ilmastokriisin vuoksi jo korkealla, mutta Ukrainan sota on nostanut hintoja entisestään”, Heinänen sanoo.

Erityisen ankarasti nälkäkriisi ja hintojen nousu ovat osuneet matalan tulotason maihin, jotka ovat riippuvaisia tuontiviljasta.

YK:n mukaan Itä-Afrikassa lähes 18,4 miljoonaa ihmistä kärsii akuutista nälästä – he ovat ruokaturvattomuutta mittaavalla viisiportaisella asteikolla tasoilla 3–5. Etiopian eteläosissa akuuttia nälkää näkee 7,2 miljoonaa, Keniassa 4,1 miljoonaa ja Somaliassa 7,1 miljoonaa ihmistä. Heistä astetta vaikeammassa tilanteessa eli IPC 4 -hätätasolla on Keniassa ja Somaliassa yhteensä 3,2 miljoonaa ihmistä. Katastrofaalisessa tilanteessa IPC 5 -tasolla eli nälänhädässä tai sitä vastaavassa tilanteessa on Somaliassa 213 000 ihmistä.

Nälänhätä uhkaa myös Etelä-Sudania, jossa humanitaarista apua tarvitsee 8–9 miljoonaa ihmistä. Heistä 2,9 miljoonaa ihmistä uhkaa äärimmäinen nälkä (IPC 4).

Aliravitsemus on erityisen vaarallista alle viisivuotiaille lapsille sekä raskaana oleville ja imettäville naisille. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vakavasti aliravittuja lapsia otettiin hoitoon Keniassa ja Somaliassa merkittävästi enemmän kuin aiempina vuosina.

“Myös Etiopiassa tukemillamme ravitsemusklinikoilla vakavasti aliravittujen lasten määrä on kasvanut. Me emme voi sulkea silmiämme lasten kärsimykseltä”, vetoaa Plan International Suomen ohjelmajohtaja Annukka von Kaufmann.

Nälkäkriisi vaikuttaa tyttöihin ja poikiin eri tavalla, ja jopa 70 prosenttia nälästä kärsivistä on tyttöjä ja naisia. Kriisien aikana tytöt otetaan pois koulusta ensin ja tytöt ja naiset usein syövät vasta poikien ja miesten jälkeen. Ilman koulun tarjoamaa suojaa tytöt ovat alttiita sukupuolittuneelle väkivallalle ja seksuaaliselle hyväksikäytölle. Jo nyt lapsi- ja pakkoavioliitot ovat lisääntyneet kuivuudesta pahiten kärsivillä alueilla.

“Me tiedämme pitkästä kokemuksesta, että kriiseissä tytöt kärsivät eniten. Kun ruoka on loppu, perheet saattavat viimeisenä selviytymiskeinonaan naittaa tyttärensä, jotta ruokittavia olisi vähemmän ja he saisivat myötäjäisten avulla ruokaa pöytään. Teini-ikäisten tyttöjen yleisimpiä kuolinsyitä ovat synnytytykseen ja raskauteen liittyvät komplikaatiot”, Annukka von Kaufmann sanoo.

Näin voit lahjoittaa Planin hätäapukeräykseen:

  • Tekstaa NÄLKÄ numeroon 16155 (viestin hinta 20 €)
  • Lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 80500
  • Tee lahjoitus verkossa osoitteessa plan.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia