Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiset järjestöt vaativat hallitukselta konkreettisia toimia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiset järjestöt vaativat hallitukselta konkreettisia toimia

Suomi on jo vuosikymmeniä saanut huomautuksia riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Lähes puolet suomalaisista naisista kokee väkivaltaa elämänsä aikana.

Suomi on jo vuosikymmeniä saanut huomautuksia riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Lähes puolet suomalaisista naisista kokee väkivaltaa elämänsä aikana.

Amnestyn helmikuussa teettämän puoluekyselyn mukaan keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset kannattavat väkivaltaa kokeneiden palveluiden lisäämistä. Uudessa hallitusohjelmassa ei kuitenkaan mainita asiaa. Nyt on hetki lunastaa annetut lupaukset. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä tekevät järjestöt vaativat uutta hallitusta ryhtymään toimiin, jotta kansainvälisten velvoitteiden vaatimukset voidaan saavuttaa tulevan neljän vuoden aikana.

Väkivallan ehkäisy paitsi vähentää inhimillistä kärsimystä, on taloudellisesti aina edullisempaa kuin väkivallan seuraukset. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta aiheutuu yhteiskunnallemme vuosittain miljardiluokan välittömät kustannukset. Suomi on Istanbulin sopimuksen, eli Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi tehdyn yleissopimuksen, myötä sitoutunut ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa konkreettisin toimenpitein. Sopimus tulee kansallisesti voimaan tämän vuoden elokuussa. Istanbulin sopimuksen edellyttämien toimenpiteiden toteuttaminen maksaisi vuodessa noin 40 miljoonaa euroa.

"Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi laajimmista ihmisoikeusongelmistamme. Uuden hallituksen tulee laatia konkreettinen toimeenpano-ohjelma rahoitussuunnitelmineen sekä perustaa riittävän korkean tason koordinaatioelin toteuttamaan Istanbulin sopimuksen velvoitteita", Amnestyn Suomen osaston sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Katariina Heikkinen sanoo.

Istanbulin sopimus velvoittaa muun muassa osoittamaan riittävät rahoitus- ja henkilövoimavarat naisiin kohdistuvan väkivallan eri muotojen ehkäisemiseen ja torjumiseen sekä perustamaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä koordinoivan toimielimen. Sopimus edellyttää myös, että Suomi takaa riittävät, esteettömät ja maantieteellisesti kattavat palvelut kaikille väkivaltaa kokeneille naisille, huomioiden haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt. Lisäksi lainsäädäntöä on muutettava siten, että se vastaa Istanbulin sopimuksen sisällöllisiä velvoitteita. Esimerkiksi seksuaalirikokset tulisi määritellä suostumuksen puutteen kautta.

Amnesty International Suomen osasto
Ensi- ja turvakotien liittov Exit – pois prostituutiosta ry
Ihmisoikeusliitto ry
Monika-naiset liitto ry
Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Naisjärjestöt Yhteistyössä – Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry
Naisten linja Suomessa ry
Profeministimiehet ry
Pro-tukipiste ry
Seta ry
Suomen UN Women – Finlands UN Women ry
Rikosuhripäivystys
Vammaisjärjestöjen naisverkosto

Istanbulin sopimus on ensimmäinen nimenomaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan puuttuva eurooppalainen ihmisoikeussopimus, joka määrittelee naisiin kohdistuvan väkivallan yhdeksi vakavimmista sukupuoleen perustuvista ihmisoikeusloukkauksista. Sopimus on myös ensimmäinen ihmisoikeussopimus, jossa mainitaan seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti kiellettyinä syrjintäperusteina.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia