Tiedotteet

Naisen paikka on kaikkialla - UN Women Suomen naistenpäivän kampanja puolustaa tyttöjen ja naisten oikeutta valita paikkansa yhteiskunnassa

UN Women Suomen naistenpäivän kampanja Naisen paikka juhlii naisten saavutuksia, mutta nostaa samalla esiin tasa-arvon tiellä olevia esteitä. Kampanjaan osallistuu joukko eturivin vaikuttajia yhteiskunnan eri aloilta.

Vaikka edistystä on tapahtunut ja moni lasikatto rikkoutunut, tytöt ja naiset ympäri maailmaa joutuvat yhä taistelemaan oikeudestaan valita itse paikkansa yhteiskunnassa. Esimerkiksi naisten osuus johtavissa asemissa on maailmanlaajuisesti edelleen selvästi alhaisempi kuin miesten. Nykyisellä vauhdilla sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen korkeimmilla johtopaikoilla kestää vielä 130 vuotta. Suomessa ammattialat ovat erityisen vahvasti jakautuneet sukupuolen mukaan. 

”Naisten osallisuutta on kautta aikojen pyritty rajaamaan erilaisin keinoin, äärimmillään väkivallalla. Laajamittainen naisiin kohdistuva häirintä ja väkivalta on tänäkin päivänä vakava este naisten tasa-arvoiselle osallisuudelle ja vaikuttamismahdollisuuksille sekä samalla demokratian toteutumiselle”, UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas sanoo.
 
Esimerkiksi naispoliitikkoihin ja -päättäjiin kohdistuva häirintä ja väkivalta rajoittaa naisten mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon tai pyrkiä poliittiseen virkaan. Väkivallan pelko koulumatkalla ja häirintä koulussa ovat suurimpia syitä, miksi tytöt jäävät koulusta pois. Sekä naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta että häirintä verkossa ovat lisääntyneet huolestuttavasti koronapandemian myötä. 

”Jo ennen koronapandemiaa naisten oikeuksia vastustavat voimat olivat vahvistuneet ja ne pyrkivät puskemaan tasa-arvokehitystä taaksepäin. Sen lisäksi koronapandemia on vaikuttanut raskaasti naisten asemaan lähes kaikilla elämänalueilla, ja väkivalta lisääntyy kuin varjopandemia”, Hirsikangas sanoo.
 
UN Women Suomi käynnistää naistenpäivänä Naisen paikka -kampanjan, johon osallistuu vaikuttajia aina eturivin poliitikoista ja kulttuurivaikuttajista urheilijoihin. He kaikki haluavat osaltaan puolustaa naisten ja tyttöjen oikeutta valita paikkansa yhteiskunnassa ilman pelkoa häirinnästä ja väkivallasta.
 
Tähän mennessä mukaan ilmoittautuneiden vaikuttajien joukossa ovat esimerkiksi presidentti Tarja Halonen, EU-komissaari Jutta Urpilainen, oikeushammaslääketieteen professori Helena Ranta, aitajuoksun moninkertainen Suomen mestari Nooralotta Neziri, formulakuski Emma Kimiläinen, Miss Suomi 2020 Viivi Altonen, malli Kelet, näyttelijä Krista Kosonen, koomikko Eve Kulmala, elokuvaohjaaja Suvi West, ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed, poliittinen asiantuntija Minja Koskela, toimittaja Ina Mikkola,  kehopositiivisuusaktivisti Tinna Henriikka sekä toimittaja-tietokirjailija Maria Pettersson.
  
Minna Canthin, eli tasa-arvon päivään 19. maaliskuuta saakka jatkuvassa kampanjassa kerätään myös varoja YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin työhön naisiin kohdistuvan väkivallan ja häirinnän lopettamiseksi sekä naisten osallisuuden tukemiseksi. Lahjoittaa voi esimerkiksi 20 euroa lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499.

Kampanja on osa YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin maailmanlaajuista kampanjaa Women in leadership: Achieving an equal future in a COVID-19 world.
 
UN Women Suomi järjestää kampanjan aikana myös tasa-arvoaiheisia tilaisuuksia:

UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas kertoo median edustajille mielellään lisää aiheesta, ja median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita UN Women Suomen järjestämiin tilaisuuksiin.

UN Women Suomen Naisen paikka -kampanja 8.–19.3.2021

Lue lisää: www.unwomen.fi/naisenpaikka
Osallistu somessa: #Naisenpaikka #Naistenpäivät #unwomensuomi @unwomensuomi
Lahjoita: Lahjoita 20 euroa lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499 
 
YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on maailman johtava naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaja, joka työskentelee naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ja tukee naisten tasa-arvoista osallistumista yli 90 maassa. UN Women edistää lakimuutoksia naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi sekä tarjoaa tukea ja palveluita väkivaltaa kokeneille. UN Womenin ohjelmissa koulutetaan naisia ja yhteisöjä, jotta naiset voivat osallistua tasa-arvoisesti päätöksentekoon. UN Women työskentelee myös etulinjassa tyttöjen ja naisten tarpeiden huomioimiseksi koronakriisin aikana. Lue lisää www.unwomen.fi.

UN Women Suomi

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.