Muisto omasta maasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Muisto omasta maasta

Kauneimmat Joululaulut kajahtavat tänä vuonna rauhan puolesta. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi matkusti Suomen Lähetysseuran kanssa Kolumbiaan tutustumaan sisällissodan runtelemaan maahan.

Kauneimmat Joululaulut kajahtavat tänä vuonna rauhan puolesta. Sillä jokaisella meistä on oikeus elämään ilman pelkoa, väkivaltaa ja turvattomuutta. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi matkusti Suomen Lähetysseuran kanssa Kolumbiaan tutustumaan sisällissodan runtelemaan maahan.

Maailmassa on tänä päivänä yli 60 miljoonaa pakolaista. Kolumbiassa maan sisällissotaa on joutunut pakenemaan Suomen väestön verran ihmisiä. Harvat ovat saanet mahdollisuuden hakea turvapaikkaa naapuri- tai länsimaista, vaan ovat joutuneet jäämään etsimään turvaa kotimaastaan. Omistettu maapala ja oma kotitalo ovat jääneet vain kymmenien tai satojen kilometrien päähän, mutta niiden takaisin saaminen on ulottumattomissa.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi tutustui maahan, sen ihmisiin ja Suomen Lähetysseuran työhön maassa. Matka oli raskas, mutta antava. Kolumbiassa sisällissota on ajanut monet epätoivoon. He elävät pelossa, ilman koulutusta tai kotia, vailla mahdollisuuksia. Suomen Lähetysseuran työ pyrkii muuttamaan tilanteen ja antamaan ihmisille toivoa konfliktin keskellä.

Meeri Koutaniemi pohdiskeli matkallaan erityisesti kodin merkitystä: Meille suomalaisille koti on annettu lähtökohta, itsestäänselvyys, mutta silti ymmärretty etuoikeus. Emme vähättele kodin arvoa, mutta emme myöskään muista sen erityisyyttä. Kolumbian maattomien ja kotinsa menettäneiden tapaaminen muistutti, kuinka pienestä konkreettisesta paikasta turva ja tulevaisuuden rakentamisen merkityksellisyys voivat olla kiinni. Ilman kotia meillä on harvoin tunne huomisen pysyvyydestä.

Suomen Lähetysseura tukee erityisesti maan ihmisoikeuspuolustajien työtä. Ihmisoikeuksien toteutuminen on rauhan perusta. Kolumbian ihmisoikeustilanne on hälyttävä: tammi- ja kesäkuun välisenä aikana rekisteröitiin 399 hyökkäystä ihmisoikeuspuolustajia kohtaan, joista 34 oli murhia.

Vaikka Kolumbian konflikti on jatkunut pitkään, Meeri on toiveikas tulevaisuuden suhteen: Järjestöjen kenttätyö ja kansainvälinen painostus konfliktin ratkaisemiseksi on saanut aikaan, että tämän vuoden syyskuussa yli 50 vuotta kestänyt konflikti nytkähti välittömästi valoisampaan suuntaan, kun Kolumbian hallitus ja FARC sopivat sotarikosten sovittamisesta ja oikeudellisesta ratkaisemisesta. Sopimukseen kuului, että vasemmistosissit luopuvat aseistaan 60 päivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Kun aseista on luovuttu, otetaan seuraava askel vihdoin kohti omaa maata, kohti kauan kaivattua kotia.

Kauneimmat Joululaulut -kampanja kerätä tänä vuonna varoja rauhantyölle. Suomen Lähetysseuran rauhantyön painopisteet ovat Syyria, Palestiina, Israel, Pakistan, Myanmar, Etiopia, Nepal, Kolumbia ja Etelä-Afrikka. Lähetysseura tukee yhteisöjen kykyä ratkaista konflikteja ja ehkäistä niitä. Vahvistamme erityisesti uskonnollisia johtajia, naisia ja muita paikallisia ryhmiä toimimaan rauhan puolesta.

Tule mukaan laulamaan ja lahjoittamaan rauhan puolesta!

http://www.kauneimmatjoululaulut.fi/kj_fi/sivut/lahjoita_keraykseen/

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia