Tiedotteet

Mexico Cityn politiikasta on luovuttava pysyvästi

Tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksia rajoittavalla politiikalla on ollut tuhoisat seuraukset. Plan vaatii, että Yhdysvallat luopuu politiikasta pysyvästi.

Plan International kiittää presidentti Joseph Bidenin päätöstä kumota niin kutsuttu Mexico Cityn politiikka (Mexico City Policy), jolla Yhdysvaltain hallinto on pyrkinyt rajoittamaan pääsyä lisääntymisterveyspalvelujen piiriin eri puolilla maailmaa. Laajennetulla MCP:llä on ollut negatiivinen vaikutus miljoonien haavoittuvassa asemassa olevien tyttöjen ja naisten elämään neljän viime vuoden aikana.

Seurauksia on dokumentoitu kattavasti, ja ne ovat todennäköisesti myös pysyviä. Yhdysvaltain ulkoasiainministeriön elokuussa 2020 tekemä tutkimus vahvisti sen, minkä maailmanlaajuiset terveysjärjestöt ja terveyden puolestapuhujat ovat tienneet jo vuosia: MCP estää pääsyn terveyspalvelujen piiriin. Raportissa on selkeästi kuvattu, miten politiikka rajoittaa hoidon saantia maailmanlaajuisten terveysongelmien (kuten hiv/aids), perhesuunnittelun ja lisääntymisterveyden, tuberkuloosin ja ravitsemuksen osalta.

Aborttien määrä kasvoi vaikutusalueilla

Stanfordin yliopiston tutkimuksessa havaittiin myös, ettei MCP täytä edes omia tavoitteitaan. Tutkimuksen mukaan ”aborttien määrä on kasvanut merkittävästi niiden naisten keskuudessa, joihin Yhdysvaltain Mexico City -politiikan vaikutukset kohdistuvat”. Lisäksi haavoittuvassa asemassa olevat tytöt ja naiset joutuvat kärsimään elintärkeiden lisääntymis- ja seksuaaliterveyspalvelujen lopettamisesta. 

The Lancet -lehdessä julkaistu Stanfordin tutkimus vahvistaa Center for Health and Gender Equity -järjestön kesäkuussa 2018 julkaiseman raportin näkemykset. Tutkimuksen mukaan politiikan ollessa käytössä ”aborttien määrä kasvoi (kohdemaissa) noin 40 prosenttia suhteessa keskimääräisiin aborttilukuihin” verrattuna aikaan, jona politiikka ei ollut käytössä. Aborttien määrän valtavaa kasvua ilmentää myös ehkäisyvälineiden käytön väheneminen ja ei-toivottujen raskauksien lisääntyminen.  

Laadukkaat lisääntymis- ja seksuaaliterveyspalvelut sekä tiedottaminen voivat muuttaa tyttöjen ja naisten sekä heidän yhteisöjensä elämän. Palvelujen laajemmat hyödyt auttavat osaltaan miljoonia ihmisiä pääsemään eroon köyhyydestä. Lisääntymis- ja seksuaaliterveyspalvelujen ja tiedon puute ei vaikuta pelkästään tyttöjen ja nuorten naisten terveyteen, vaan sillä on usein mittavat vaikutukset myös heidän kouluttautumismahdollisuuksiinsa ja uranäkymiinsä.

Seksuaalikasvatus ja laadukkaat ehkäisypalvelut elintärkeitä

Plan Internationalin kokemukset osoittavat, että kattava seksuaalikasvatus ja laadukkaiden ehkäisypalvelujen saanti voivat parantaa tyttöjen ja naisten elämää merkittävästi. Siksi on erittäin tärkeää, että MCP kumotaan pysyvästi. Tämän tavoitteen valossa Plan International tukee Global HER -asetuksen läpimenoa Yhdysvaltain kongressissa. Asetus hyväksyttiin edustajainhuoneessa viime vuonna. Asetus kieltäisi MCP:n lailla, joten tulevat presidentit eivät pystyisi palauttamaan sitä käyttöön omilla käskyillään.

Plan International Suomi

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.