Lähetysseuran joulukeräys vammaisten lasten hyväksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähetysseuran joulukeräys vammaisten lasten hyväksi

Suomen Lähetysseuran joulukeräys tukee tänä vuonna kehitysmaiden vammaisia lapsia.

Suomen Lähetysseuran joulukeräys tukee tänä vuonna kehitysmaiden vammaisia lapsia.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että maailmassa on noin miljardi vammaista, joista 80 prosenttia asuu kehitysmaissa. Suuri osa heistä ei pääse koskaan kouluun eikä saa tarvitsemaansa hoitoa. Vammaisia lapsia on harvoin edes rekisteröity väestötietoihin. Myös väkivalta, hyväksikäyttö, heitteillejättö ja laitostuminen ovat yleisiä ongelmia.

Kaikista pahin tilanne on köyhien perheiden vammaisten lasten kohdalla. Perheellä ei ole varaa antaa lapselle sitä erityishoitoa, jota hän tarvitsee, usein ei edes tietoa lapsen tarpeista tai mahdollisuuksista. Usein ajatellaan, että vammainen lapsi ei voi oppia mitään tai häntä ei voi auttaa. Ja vaikka tietoa olisikin, on apua tarjolla niukasti. Monissa maissa vammaisuus myös koetaan häpeäksi, joka halutaan piilottaa ympäristöltä. Se, että vammaisia lapsia ei näy katukuvassa tai koulussa, ei tarkoita, ettei heitä olisi.

Vammaisilla lapsilla on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin lapsilla. Niiden toteutumisessa on kuitenkin suuria puutteita – jopa Suomessa – saati sitten kehitysmaissa. Vammaiset lapset ovat yksi maailman haavoittuvimmista ihmisryhmistä.

Oikeus ihmisarvoiseen elämään

Suomen Lähetysseura on yksi suurimpia kirkollisen vammaistyön toteuttajia maailmassa. Lähetysseuran tuella järjestetään kuntoutusta ja terveydenhoitoa, tuetaan erityisopetusta ja koulutetaan opettajia, annetaan oikeaa tietoa vammaisuuden syistä ja ehkäisemisestä, tehdään vaikuttamistyötä sekä edistetään vammaisten oikeuksien toteutumista monin eri tavoin.

Tavoitteena on parantaa lasten mahdollisuuksia selvitä arjesta ja elää tasavertaista, onnellista arkea. Lähetysseuran työn ytimessä on kristillinen ihmiskäsitys, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertainen ja arvokas itsessään. Jumalan edessä olemme kaikki tasa-arvoisia, ja meillä kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja kohteluun.

Suomen Lähetysseura toimii yli 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Monessa kehitysmaassa juuri kirkko ja kristilliset järjestöt tekevät merkittävää sosiaali- ja terveydenhuoltotyötä sekä myös vaikutus- ja asennekasvatustyötä vammaisten ja muiden syrjittyjen ihmisryhmien aseman parantamiseksi.

Lahjoita joulukeräykseen

Kehitysmaiden vammaisia lapsia voi tukea osallistumalla kirkoissa pidettävien Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuksien kolehtiin tai Lähetysseuran joulukeräykseen.

Joulukeräykseen voi lahjoittaa pankissa tilille IBAN: FI 38 8000 1400 1611 30, BIC: DABAFIHH (viestiksi JOU13), lähettämällä tekstiviesti JOULU5 (5 e) tai JOULU10 (10 e) numeroon 16155, soittamalla numeroon 0600 11315 (15,36 € + pvm) tai netissä www.kauneimmatjoululaulut.fi

Tässä esimerkkejä siitä, miten pienikin lahja auttaa

5 € jalan tai käden röntgenkuvaus
10 € koulupuku
15 € erikoistuoli CP-vammaiselle
25 € alakoulun vuosimaksu
100 € pyörätuoli
250 € viittomakielen opettaminen kuulevalle opettajalle

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia