Lähetysseuralta 70 000 euroa Nepalin tulvien uhreille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähetysseuralta 70 000 euroa Nepalin tulvien uhreille

Suomen Lähetysseura myöntää 70 000 euroa Nepalin tulvien uhrien hätäapuun Nepalin ACT Forumin kautta ja käynnistää keräyksen Nepalin tulvien uhreille.

Suomen Lähetysseura myöntää 70 000 euroa Nepalin tulvien uhrien hätäapuun Nepalin ACT Forumin kautta ja käynnistää keräyksen Nepalin tulvien uhreille. Viime viikkojen sateet ovat aiheuttaneet normaaliin sadekauteen verrattuna poikkeuksellista tuhoa etenkin etelän tasaisilla maa-alueilla. Sateet ovat pahimmat 15 vuoteen.

Nepalin sisäministeriön tiistaiaamuisten tilastojen mukaan 91 henkeä on kuollut tulvissa ja niiden aiheuttamissa maanvyöryissä. Luku tulee kasvamaan, sillä myös kymmeniä on ilmoitettu kadonneeksi. Yli 35 000 kotitaloutta on kärsinyt tulvista. Ainakin 2800 kotia ja 3700 muuta rakennusta on tuhoutunut täysin. Punaisen Ristin arvion mukaan noin 100 000 ihmistä elää tulvien vaikutusalueella. Arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä moniin tulvapaikkohin ei vielä ole saatu kulkuyhteyttä.

Rankkasateet ja tulvat ovat vaikuttaneet myös etelän viljelyksiin ja tuleviin satoihin, minkä odotetaan nostavan ruoan hintaa. Esimerkiksi Lähetysseuran työalueella, Morangin piirikunnassa, 80 prosenttia sadosta on tuhoutunut.

Lähetysseuralla on työtä 11:ssä niistä 27 piirikunnasta, jotka ovat pahiten kärsineet.

Suomalaiset voivat tukea Nepalin tulvien uhreja Lähetysseuran kautta lahjoittamalla:

Tekstiviestillä: Lähetä viesti AUTA10 (10€) tai AUTA5 (5€) numeroon 16155

Soittamalla numeroon 0600 11320 (Puhelun hinta 20,28 € + pvm.)

Tilisiirrolla, FI60 8179 9710 0312 86, kirjoita viestiksi: Auta Lisätiedot:

Nepalin kehitysyhteistyökoordinaattori Teressa Juhaninmäki, teressa.juhaninmaki@felm.org, puh. +977-9801284446 (Aikaero Suomeen + 2h 45 min.)

(Keräysluvat: Manner-Suomi RA/2016/517, voimassa 1.1.2017-31.12.2019, myönnetty 22.9.2016, Poliisihallitus. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6024, voimassa 2017, myönnetty 22.8.2016 Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien 2017-2019 aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön.)

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen toimija, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia