Kuusi miljoonaa lasta tarvitsee ruoka-apua Etiopiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuusi miljoonaa lasta tarvitsee ruoka-apua Etiopiassa

Maa kärsii pahimmasta kuivuudesta 50 vuoteen. Pelastakaa Lapset vaatii kansainväliseltä yhteisöltä toimia.

Pelastakaa Lapset varoittaa, että ainakin kuusi miljoonaa lasta Etiopiassa voi pian kärsiä kriittisestä ruokapulasta. Syynä on kuivuus, joka on pahin 50 vuoteen.

Kansainvälisen Pelastakaa Lasten uusi pääsihteeri Helle Thorning-Schimdt vaatii kansainvälistä yhteisöä lisäämään tukeaan Etiopialle.

"Jos toimimme nyt, voimme estää vakavassa kroonisen nälän ja ruokapulan riskissä olevien lasten kärsimyksen. Aliravitsemus ja vesiperäiset taudit uhkaavat tuhansia lapsia. Perheet ovat lähteneet liikkeelle, ja he ovat epätoivoisia löytääkseen ruokaa ja vettä. Millä tahansa mittapuulla Etiopian kriisi on nyt yksi maailman eniten huomiota vaativia humanitaarisia kriisejä."

Etiopian hallitus on myöntänyt kuivuuden hoitoon ennennäkemättömät 380 miljoonaa dollaria, eli noin 334 miljoonaa euroa. Yhteisöt ovat kriisiin paremmin varautuneita kuin aiemmin. Etiopian hallitus on lisäksi pyytänyt tukea, jotta kaikkein pahimmat seuraukset voitaisiin välttää.

Thorning-Schmidt vieraili viime viikolla pahasti kärsineellä Sitti Zonen alueella Etiopiassa.

"Meillä on olemassa varoitusjärjestelmä, joka voi estää valtavan inhimillisen kärsimyksen. Mutta mitä hyötyä siitä on, jos kansainvälinen yhteisö ei tule esiin? Pelastakaa Lapset vaatii kansainvälistä yhteisöä toimimaan."

Auta Itä-Afrikan kuivuudesta kärsiviä lapsia

Tee lahjoitus keräystilille: FI64 1017 3000 2107 27 (viite 140041)

Tee verkkolahjoitus (valitse kohteeksi Itä-Afrikan kuivuus)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia